Voimasuhteet Vesilahden kunnanvaltuustossa muuttuivat, kun lokakuun kuntavaaleissa perussuomalaisten listoilta valtuustoon päässyt Mauri Ranta vaihtoi maanantaina valtuustoryhmää. Hän jättää perussuomalaiset ja siirtyy sitoutumattomana Vesilahden Keskustan valtuustoryhmään. Rannan puoluevaihdos luettiin maanantai-iltana Vesilahden kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Perussuomalaisilla on nyt ensimmäistä kertaa edustus Vesilahden valtuustossa. Rannan loikkaus vähensi ryhmän paikkaluvun kolmesta kahteen. Samalla perussuomalaisista tuli valtuuston pienin puolue. Sillä oli ennen Rannan siirtymistä Keskustaan sama paikkamäärä kuin sosiaalidemokraateilla.
– Lähdin kuntavaaleissa viimeisten joukossa omasta halustani Perussuomalaisten listoille. Kampanjointini oli lyhyt ja intensiivinen ja tein kovasti työtä valtuustopaikkojen saamiseksi. Sain myös olla neuvottelemassa luottamushenkilöpaikoista useassa eri neuvottelussa.
– PS:n valtuustoryhmän järjestäytymisessä ilmeni kuitenkin vaikeuksia ja tuen saaminen valtuustoryhmältä jäi rajalliseksi. Mitään aatteellisia erimielisyyksiä ei ollut. Odotusarvoni valtuustoryhmän työskentelyn laadusta ja laajuudesta oli ehkä toinen kuin se sitten käytännössä oli, Ranta perustelee siirtymistään Keskustan riveihin.
Valtuuston suurimmalla puolueella Keskustalla on Vesilahden valtuustossa nyt kymmenen paikkaa. Valtuuston toiseksi suurin ryhmä on Kokoomus kahdeksalla paikallaan. Vesilahden Sitoutumattomilla on neljä valtuustopaikkaa.
Viimeisimmät kommentit