Shamanistisia sävyjä, psykedeliaa ja meditatiivisia tunnelmia. Rosoista, mutta sympaattista. Sopivasti kotitekoisen kuuloista.
Lähestulkoon lempääläläisen Corvus-yhtyeen uusi albumi Yhdeksän sulkaa kuulostaa heti ensikuulemalta ajattomalta. Levy olisi voinut ihan yhtä hyvin ilmestyä vaikkapa vuonna 1973.
Tästä huolimatta Yhdeksän sulkaa ei maistu puhkikulutetulta vuonna 2013. Päinvastoin, luonnonläheinen äänimaailma tuntuu ihmeen raikkaalta kaikkialta päälle käyvän, täyteen ahdetun radiopopin rinnalla.
Vuonna 2008 perustettu Corvus soittaa omien sanojensa mukaan pop-rock-etno-folk-musiikkia. Määritelmä on hämärä, mutta toisaalta se kuvaa bändin olemusta osuvasti.
Oikeastaan Corvusta ei pitäisi lähteä luokittelemaan ollenkaan. Yhtyeen musiikki tulvii yli laitojen ja välttelee lokerointeja.
Raine Skibdahlin (laulu, kitara ja symbaalit) ja Mirva Siitarisen (laulu, koskettimet, perkussiot ja nokkahuilu) äänet soivat persoonallisella tavalla, ja laulajien tyyli istuu kokonaisuuteen. Corvuksella ei ole useimmista bändeistä poiketen rumpalia, vaan rytmipohja luodaan shamaanirummulla, tamburiinilla ja rytmimunilla.
Bändin jäsenet ovat melkoisia konkareita musiikin saralla. Laulajat asuvat Lempäälässä, ja myös trion kolmas jäsen Markku Korsu (basso, akustinen kitara, rituaalikulhot) on alkuperäinen lempääläläinen. Hän soitteli aikoinaan Skibdahlin erilaisissa Lempäälän rock-kokoonpanoissa.
Jos jotain kritisoitavaa yhtyeen kakkosalbumista etsii, on Corvuksen yhteissoitossa havaittavissa pientä hapuilua. Se ei kuitenkaan kokonaiskuvassa juuri haittaa. Tärkeintä on vahva tunnelma, jonka bändi totta vie osaa luoda.
