Valokuvaaja: Lasse Niskalan luontokuvat menestyvät maailmalla

Palkittuun luontokuvaan tarvitaan tuuria ja taitoa

Lasse Niskala ei käytä luontokuvissaan normaaleja kuvasäätöjä enempää kuvankäsittelyä, vaan tilanteet ovat aitoja

Lasse Niskala ei käytä luontokuvissaan normaaleja kuvasäätöjä enempää kuvankäsittelyä, vaan tilanteet ovat aitoja

Vesilahtelaisen Lasse Niskalan studion seinille on ripustettu toinen toistaan upeampia ikuistettuja hetkiä luonnosta. Niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä kilpailuissa menestyneet valokuvat ovat syntyneet hyvän onnen, kärsivällisyyden ja taidon yhdistelmällä.

Luonnossa paljon liikkuva Niskala pitää erityisesti lähiluonnossa valokuvaamisesta.

– Mitä paremmin tunnen paikan, sitä paremmin saan siitä valokuvia, Niskala kertoo.

Luonnossa kulkiessaan hän miettii millaisessa valossa tai tilanteessa tietty näkymä olisi valokuvauksellisin. Sopivien olosuhteiden tullessa Niskala ottaa kameransa mukaan ja lähtee paikalle ikuistamaan tilanteen. Hän kuvaa pääosin Suomessa ja lähiluonnossa, mutta on käynyt valokuvaamassa myös Madeiralla. Sieltä löytyy hänen mukaansa hienoin metsä missä hän on koskaan käynyt.

Kuva: Lasse Niskala Kansainvälisissä kilpailuissakin mainetta niittänyt salamakuva on otettu Ohtokarilla.

Kuva: Lasse Niskala Kansainvälisissä kilpailuissakin mainetta niittänyt salamakuva on otettu Kokkolassa Ohtakarin hiekkarannalla.

Maailmanlaajuista menestystä salamalla ja sienillä

Menestys valokuvauskilpailuissa on tullut Niskalalle kuin vahingossa. Osallistuttuaan kokeilumielessä Euroopan vuoden luontokuvaaja -kilpailuun ja saatuaan siitä kunniamaininnan hän innostui kisaamaan enemmänkin. Sekä kotimaiset että ulkomaiset kilpailut ovat tuoneet Niskalan kuville palkintosijoja ja kunniamainintoja. Erityisen hienona Niskala pitää menestystään kansainvälisessä Oasis photo contest -luontokuvakilpailussa. Kilpailuun osallistui jopa 24 000 valokuvaa ympäri maailmaa. Niskalan kuva kallio-orakkaasta sijoittui yhdenneksitoista ja hänen salamakuvansa sai kunniamaininnan. Näyttely palkituista valokuvista kiertää parhaillaan ympäri Italiaa.

Samainen salamakuva on pärjännyt muissakin kilpailuissa ja kerännyt jo kolme kunniamainintaa. Kuva on otettu Ohtakarin hiekkarannalla Kokkolassa.

– Siinä sattui tilanne olemaan kohdillaan, tuumaa Niskala hymyillen.
Iltana jolloin kuva otettiin rikottiin koko Suomessa salamaennätyksiä. Niskala aprikoi, että kuvan keskellä oleva pilvi tekee siitä muita salamakuvia erikoisemman.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Studionsa vanhan kaupan tiloihin Vesilahdella perustanut Niskala kasvattaa toimintaansa pikkuhiljaa. Erityisesti kesä ja kevät ovat hänelle studio- ja miljöökuvauksien aikaa.

Syksyisin Niskala kiertää suosittujen artistien mukana ympäri myymässä heidän levyjään. Esimerkiksi Juha Tapion, Johanna Kurkelan ja Edu Kettusen keikat pitävät miehen kiireisenä. Viime syksynä ilmestyneestä Juha Tapion Ohikiitävää-kirjasta löytyy paljon Niskalan kuvia, joten hän myös valokuvaa artisteja konserteissa ja keikoilla. Lisäksi lisäksi hän opiskelee parhaillaan Visuaaliviestinnän instituutissa kuvallista ilmaisua.

– Kun on monenlaista ei pääse kyllästymään. On mukavaa ajella ympäri Suomea ja reissuilla tulee kuvattua luontoakin, kertoo Niskala.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>