Lempäälän vammaisneuvosto laati hiljattain Esteetön Lempäälä –raportin, jossa näytettiin konkreettisin esimerkein ja havainnollistavin kuvin ongelmakohtia liikuntaesteisten ja aistivammaisten osalta. Joukossa oli niin hyviä kuin huonoja esimerkkejä sekä kohtia, jotka ovat menneet pienellä pieleen.
Raportti herätti keskustelua tullessaan sote-lautakuntaan. Pienet puutteet harmittivat, mutta raportin sävy oli kannustava.
Olen itsekin kiinnittänyt eri tavalla huomiota esteettömyyteen Lempäälässä liikkuessa. Suojatien kohdalle ladotut erilaiset katukivet eivät olekaan koriste- vaan kontrastikiviä: ne neuvovat näkövammaiselle suojatien kohdan. Nuorena ja terveenä en ehkä kaipaa kaidetta portaissa, mutta on minua huonommin liikkuvia.
Välillä esteettömyys näyttää Lempäälässä koskevan vain matkalaukkuja ja lastauskärryjä – mutta ihmisten käyttöön ratkaisuja ei ole tarkoitettu. Esimerkiksi rautatieaseman portaiden luiska on aivan liian jyrkkä.
Lainsäädännössä esteettömyys on huomioitu vasta 2000-luvun kynnyksellä. Kuitenkin Invalidiliitto on julkaissut aiheesta oppaan jo vuonna 1965. YK hyväksyi 1981 ohjelman vammaisten yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi. Suomessa asiakirjaa ei ole ratifioitu.
Esteettömyys on konkreettista tasa-arvoa. Pyörätuolilla ei esimerkiksi mahdu Lempäälän kirjaston hissiin tai pääse Sääksjärven kirjaston ovista. Huono rakentaminen voi eristää vammaisen yhteiskunnan ulkokehälle. Vaikuttaminen tai tiedon lähteille pääseminen ei saa jäädä vain tervejalkaisten oikeudeksi.
Lopulta esteetön rakentaminen on kaikkien etu. Ikääntyessä itse kunkin liikkuminen vaikeutuu. Hissittömässä kerrostalossa asuvakin saattaa murtaa jalkansa.
Kun seuraavan kerran olet matkalla kirjastoon, kauppaan tai pankkiin, kiinnitä hetkeksi huomiota ympäristöön. Kuinka kulkeminen sujuisi pyörätuolilla tai jos et kuulisi ja näkisi kunnolla? Esteettömyys vaatii pientä vaivannäköä ja asettumista toisen asemaan, mutta palvelee lopulta kaikkia kuntalaisia.
