Mäkkiläistapahtuma: Vapaa-ajanasukkailla tärkeitä viestejä Vesilahden kunnanjohdolle

”Älkää tehkö sitä virhettä, että liitytte Tampereeseen”

Vesilahdella kesämökkeilevä Eeva-Liisa Virta (vas.) nautti Narvan torilla muun muassa Oona Ylipekkalan ja Markus Karjaisen paistamista letuista.

Vesilahdella kesämökkeilevä Eeva-Liisa Virta (vas.) nautti Narvan torilla muun muassa Oona Ylipekkalan ja Markus Karjaisen paistamista letuista.

Vesilahden kunnan alueella on noin 800 vapaa-ajanasuntoa. Mikäli mökkiläisiä on kuuleminen, Vesilahti ei kuuna päivänä ole osa Suur-Tamperetta. Kesäasukkaiden mielestä sellaiseen paikkakuntaan ei ole syytä liittyä, missä kunnalliset palvelut toimivat huonosti.

Vesilahti järjesti kesäasukkailleen viime lauantaina 8. kesäkuuta tapahtuman, jossa kuntaa ja sen yritystoimintaa tuotiin monipuolisesti esiin. Kunnanjohtaja Erkki Paloniemen vakaa vastaus kunnan itsenäisyyttä puolustaville mökkiläisille oli, että Vesilahden valtuusto vastustaa yksimielisesti kunnan viemistä Suur-Tampereeseen.

Mökkiläistapahtuma alkoi Narvan torilta, jossa paikallisen toritarjonnan lisäksi pääpaino oli tuttujen tapaamisessa ja uusien tuttavuuksien solmimisessa. Pienellä paikkakunnalla vapaa-ajanasukkaatkin näyttävät liittyvän nopeasti osaksi Vesilahti-perhettä, joka huokuu yhteisöön kuulumisen turvaa.

Veroja jouduttaneen nostamaan

Päivä jatkui monitoimitalolla, jossa kunnanjohtaja kertoi kunnan ajankohtaiskuulumisia. Lisäksi mökkiläiset saivat tuhdin tietopaketin rakentamis- ja käymäläasiaa sekä valokuituun pohjautuvasta tietoliikenneyhteydestä.

– Vesilahti on nyt 4450 asukkaan kunta, jossa muuttotahti on huippuvuosista hiukan laantunut. Meillä on isoja investointeja takana ja myös meneillään. Tänä vuonna toteutettava Narvan koulun laajennus maksaa noin 2,5 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 alkaa pääkirjaston rakentaminen Kirkonkylään. Siihen tullee 50 prosenttia valtionosuutta.

– Lisäksi suunnitelmat ovat valmiina Kirkonkylä-Narva -maantien korjaamiseksi. Peruskorjausta ja oikaisua odottaa  noin kolmen kilometrin pätkä, jolle ei ole  vielä saatu valtion rahoitusta, kunnanjohtaja kertoi.

Kunnan heikentyneeseen taloustilanteeseen haetaan lääkettä muun muassa tuloveroprosentin ja kiinteistöveron nostoilla. Mikäli valtuusto niin päättää, tuloveroprosentti nousee ensi vuonna 20,5:sta 21,5:een ja vapaa-ajanasukkaiden kiinteistöveroprosentti 1:stä 1,15 prosenttiin.

Vesilahden vapaa-ajanasuntojen määrää voi nousta noin tuhanteen, sillä vahvistetussa ranta-asemakaavassa on varaukset vielä 150-200 vapaa-ajanasunnolle.

Kunnanjohtajan katsaus nostatti mökkiläisten mieleen heti kysymyksiä: säilyykö Narvan kirjasto, kun uusi pääkirjasto rakennetaan ja mitä mökkiläiset hyötyvät veronkorotuksista?

– Ei säily. Eivät hyödy mitään, Paloniemi vastasi suoraan molempiin kysymyksiin.

Jätemaksut kohtuuttomia

Kesäasukkaat Anneli (oik.) ja Hannu Heyer sekä Hannu Luukkonen ovat jo pitkään olleet Narvan kesäasukkaina. He ovat täällä puolet vuodesta. Lauantaisen toripäivän pöytäseurueeseen kuuluivat myös Jarmo Nuora, Kari Mäkinen, Jarmo Engbäck, Hannu Hakala, Pekka Jutila ja Erkki Karlsson.

Kesäasukkaat Anneli (oik.) ja Hannu Heyer sekä Hannu Luukkonen ovat jo pitkään olleet Narvan kesäasukkaina. He ovat täällä puolet vuodesta. Lauantaisen toripäivän pöytäseurueeseen kuuluivat myös Jarmo Nuora, Kari Mäkinen, Jarmo Engbäck, Hannu Hakala, Pekka Jutila ja Erkki Karlsson.

Myös jätehuoltomaksujen määräytymisperusteet pohdituttivat vapaa-ajanasukkaita. Lähinnä heitä harmitti se, että maksu tulee, vaikka mökillä ei oltaisikaan tai jätteiden määrä on vähäinen. Mökkiläiset toivovat maksujen kohtuullistamista.

– Vesilahti on osakkaana Pirkanmaan Jätehuollossa ja jätehuoltoviranomainen päättää jätemaksujen vapautuksista tai kohtuullistamisista. Seudullamme on yhteinen jätehuoltoviranomainen ja hänen toimipaikkansa on Tampereella, Paloniemi totesi.

Mökkiläistapahtumassa puhunut Rane rakentajakoulun Ilari Rautanen sanoi, että suurimmat energiakulut syntyvät asumisesta, käyttöveden lämmityksestä ja kodin laitteista. Hänenen mielestään mökkien lämitys- ja vesihuoltojärjestelmät kannattaa suunnitella käytön mukaan ja mahdollisimman paljon suosia aurinkoenergiaa.

– Energiatehokkaan mökkeilyn avainsanoja ovat vaatimattomuus, julkisen liikenteen käyttäminen, paikallisten palveluiden suosiminen sekä lähiluonnon antimien eli marjojen, sienten ja kalojen hyödyntäminen.

Rane on maksuton ja puolueeton neuvontapalvelu, joka jakaa tietoa energiatehokkaasta asumisesta, remontoinnista ja rakentamisesta sekä lämmitysmuodoista, lämmityksen säädöistä, eristämisestä ja ilmastoinnista. Lisäksi neuvoo.fi -sivuilta löytyy tietoa muun muassa rakentamisen lupa-asioista sekä tuista ja avustuksista ennen rakentamista.

Sanitaatio tärkeämpää kuin itsenäisyys

– Sanitaatio on tärkempää kuin itsenäisyys.

Näin Indira Candhi on joskus sanonut ja tämän allekirjoittaa Käymäläseura Huussia Vesilahdella edustanut projektikoordinaattori Aino-Maija Kyykoski.

Hänen mukaansa kuivakäymälä on käyttökelpoinen ratkaisu vapaa-ajanasunnoilla. Kuivakäymälä vaatii rinnalleen kevyen harmaiden vesien käsittelyjärjestelmän.

– Kuivakäymälä koituu ennenpitkää edulliseksi ratkaisuksi, sillä jätteiden kuljetus- ja käsittelymaksut nousevat varmasti tulevaisuudessa.

Ihmisen tuotokset nähdään hänen mukaansa jo nyt ja tulevaisuudessa resurssina, jota voidaan hyödyntää muun muassa puutarhojen maanparannusaineena.

Käymäläseura Huussi ry:n visio on tehdä kuivakäymälöistä kestävän kehityksen keskeinen osa, jotta myös tulevat sukupolvet voisivat nauttia puhtaasta vedestä ja terveellisestä ympäristöstä.

Kuituverkko on turvassa luonnonilmiöiltä

Vesilahdella selvitellään parhaillaan valokuituun pohjautuvien tietoliikenneyhteyksien rakentamista. Vuoden loppuun kestävässä Ekanet-hankkeessa ovat Vesilahden lisäksi mukana Akaa, Urjala, Valkeakoski, Kangasala ja Pälkäne.

Vesilahden mökkiläistapahtumassa lauantaina korostettiin, että nyt kuidusta kannattaa olla kiinnostunut. Mitä useampi asukas valokuitua haluaa, sitä todennäköisemmin sitä heille myös rakennetaan.

- Kiinnostus on hyvä ilmaista mahdollisimman pian, jotta suunnitelmat ja rahoituslaskelmat saadaan etenemään, painotti Ekanet-hankkeen Vesilahden yhteyshenkilö Antti Uusi-Rasi.

Tällä hetkellä valokuitu kiinnostaa yli 400 vesilahtelaistaloutta tai yritystä.

Antti Uusi-Rasi korostaa, että ilmoittautuminen hankkeeseen ei vielä sido. Liittymispäätös kysytään erikseen, kun tarkat hinnat ja muut tiedot ovat selvillä.

Uusi-Rasi pohti, että mitä 1930-luvulla mahdettiin ajatella sähköstä ja sen käyttömahdollisuuksista. Hän sanoo, että tuskin kukaan osasi aavistaa, mitkä kaikki asiat nyt ovat sähkön varassa.

- Samanlailla me nyt mietimme valokuidun tarpeellisuutta ja mahdollisuuksia.

Ekanet-hankkeen projektipäällikkö Erkki Mäkelä totesi mökkiläisille, että tietoliikenneverkkoihin on tunkua, sillä netissä hoidetaan nykyisin jo muun muassa pankki- ja veroasiat, ostetaan liput juniin, tapahtumiin ja matkoille sekä käydään kaupassa, ja siellä seurataan eri medioiden sisältöjä.

- Valokuidulla on ylivertainen tiedonsiirtokapasiteetti. Se tarjoaa nopean verkkoyhteyden. Valokuitu rakennetaan maahan noin 70 senttimetrin syvyyteen, joten se on suojassa luonnonilmiöiltä ja ilkivallalta, Erkki Mäkelä punnitsi kuidun hyötyjä.

 

-

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?