Nettomenojen kasvua jarrutetaan Lempäälässä

Lempoisten koulun peruskorjaus ja laajennus on yksi Lempäälän suurimmista investoinnista lähivuosina.

Lempoisten koulun peruskorjaus ja laajennus on yksi Lempäälän suurimmista investoinnista lähivuosina.

Monet Suomen kunnat painivat tällä hetkellä suurien talousvaikeuksien kanssa. Hankala taloustilanne ja valtionosuuksien leikkaaminen laittavat kuntia koko ajan ahtaammalle.

Esimerkiksi Vesilahdessa on juuri hyväksytty laajamittainen talouden tervehdyttämisohjelma, ja kunta on nostamassa veroprosenttiaan 21,50:een. Lempäälässäkin eletään haastavia aikoja, mutta veroprosenttiaan kunta tuskin on ensi vuonna nostamassa.

Talousjohtaja Kari Auvinen sanoo, että usein veroprosentin nosto on viimeinen keino, kun mitään muuta ei ole tehtävissä.

– Talousarvioraamissa ei ole suunniteltu tuloveroprosentin nostoa. Voimassa olevan taloussuunnitelman mukaan vuosille 2014–2015 on suunniteltu korotuksia kiinteistöveroprosentteihin. Veroprosentit vuodelle 2014 päätetään kuitenkin lopullisesti kunnanvaltuustossa loka-marraskuussa 2013.

Raami ohjaa lautakuntia

Kunnanhallitus on hyväksynyt raamin vuoden 2014 talousarvion laatimiseksi. Raami antaa puitteet, joissa lautakunnat budjetoivat ensi vuoden.

Lempäälän kunnan talousarvioraamissa vuosi 2014 on suunniteltu ylijäämäiseksi. Nettomenojen kasvua on pyritty hillitsemään aiemmista suunnitelmista. Verrattuna vuoteen 2013 kasvua on suunniteltu tulevan 2,9 prosenttia.

Auvisen mukaan tänä vuonna raami toteuttiin yksityiskohtaisemmin kuin aikaisemmin. Nyt eri tehtävalueille on annettu entistä tarkemmat painotukset.

Nettomenojen kasvu jakaantuu siten, että yleishallinnossa menot kasvavat 2,0 prosenttia, sosiaali- ja terveystoimessa 3,4 prosenttia, sivistystoimessa 3,1 prosenttia ja teknisessä toimessa 0,6 prosenttia.

– Teknisen toimen nettokasvu selittyy sillä, että myös sen toimintatuotoissa tapahtuu paljon kasvua verrattuna vuoden 2013 talousarvioon, selvittää Auvinen.

Investoinnit pohdinnan alla

Lempäälä on nopeasti kasvava kunta. Samalla kun väkimäärä kasvaa, tarvitaan myös kunnan tuottamia palveluja entistä enemmän. Taloustilanne on tällä hetkellä niin tiukka, että nykyisten kokonaisinvestointien määrää ja ajoitusta joudutaan miettimään uudelleen.

Valtuuston hyväksymä investointiohjelma lähivuosille on kuitenkin mittava. Hankkeiden suunnittelu ja toteutus ovat jo osittain aikatauluihin sidottuja.

– Meillä on meneillään muutama iso projekti jo melko pitkällä, kuten esimerkiksi Lempäälän terveyskeskuksen ja Lempoisten koulun peruskorjaus ja laajentaminen.

Talousarvioraamissa noin puolet investoinneista rahoitetaan velanotolla. Auvisen mukaan kokonaistaloutta tervehdyttävät tavoitteet on tarkoitus esittää myös uuden kuntastrategian strategisiksi tavoitteiksi.

– Tulevina vuosina korostuu investointien tulorahoitusprosentin parantaminen kuntastrategiassa määritettävälle, lisävelkaantumista hillitsevälle tasolle. Myös verorasituksen tasoon otetaan kantaa uudessa kuntastrategiassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?