Anttila ja Lehterä tähdittivät kiekkoleiriä

Lempäälän Kisan jo perinteeksi muodostunut Jääkiekkoleiri pidettiin myös tänä kesänä, kolmipäiväisenä kesäkuun viimeisellä viikolla. Tiistaista torstaihin Hakkarin jäähallilla ja se ympäristössä liikkuivat -99-05-syntyneet kiekkolijanalut. Leirillä nähtiin myös tuttuun tapaan kovatasoisia tähtivieraita, nyt paikalle olivat päässeet LeKin oma kasvatti Marko Anttila ja KHL-pelaaja Jori Lehterä.

Leiriläiset ja vetäjät tekivät pitkää päivää, ensimmäiset kiekkoilijat saapuivat paikalle Hakkariin jo kahdeksalta ja ensimmäiset jääharjoitukset pidettiin yhdeksältä. Kiekkoleirillä oli himpun verran yli 90 pelaajaa, jotka olivat jaettuna kolmeen aikataulullisesti porrastettuun treeniryhmään. Leirin ohjelmaan kuului varsinaisten jääharjoitusten lisäksi, jotka pidettiin jäähallin kakkoshallissa, pienpelejä sekä oheisharjoitteita. Hiekka- ja nurmikentät olivatkin myös ahkerasti käytössä.

Oheisharjoittelua ei unohdettu, keli suosi ulkotreenejä

Oheisharjoittelua ei unohdettu, keli suosi ulkotreenejä.

Kelit osuivat leirille otollisiksi, jäähalli tarjosi viilennystä heltesinä päivinä.

– Keli on todella kuuma, olemme luistelleet paljon ja suoraan jäältä tullaan ulos helteeseen, ei ole ihme että leiriläiset ovat melko väsyneitä, kertoo päävetäjä Jose Nippala viimeisenä leiripäivänä.

Jori Lehterä oli vierailemassa leirillä tiistaina, Marko Anttila pääsi paikanpäälle tostaina. Hän osallitui kolmiin jääharjoituksiin ja jakeli nimikirjoituksia treenien päätteeksi.

 Tänne tulee aina mielellään, jos aikaa vain on. Monta vuottahan täällä on jo oltu, kertoo Anttila.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?