Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Keväällä digitaalisen esitystekniikan saloihin tuntumaa hakenut Filmipyörän Jari Hallamaa uskoo asioiden soljuvan nyt mukavasti eteenpäin. Uuden laitteiston salat ovat alkaneet aueta, ja vaikka Hallamaa myöntää elokuvallisella viittauksella edessään olevan vielä ”Ollin oppivuosia”, tilanne näyttää hyvältä.
– Olen aina yhdessä esityspaikassa kolme päivää. Kun ensimmäinen filmi lähtee asiallisesti pyörimään, onkin taas kolme päivää helpompaa. Kyllä duunia silti vielä riittää, hän kertoo.
Laitteiston kasaaminen vie aina aikansa, ja elokuvatiedostojen lataaminen kovalevylle on tyystin toista kuin mihin Hallamaa on vuosien saatossa filmikelojen kanssa tottunut. Yleisö on kuitenkin ottanut uudet tuulet tyytyväisenä vastaan. Kesällä Hallamaa testasi digilaitteita jopa yhdessä ulkoilmaesityksessä, filmikelaesitysten vastapainoksi.
– Loppupuolella alkoi sataa vettä, mutta yleisö istui lopputekstitkin paikallaan ja alkoi sitten taputtaa. Olen siitä kokemuksesta erittäin innostunut, ja odotan ensi kesää innolla. 35-milliset esitykset tulevat luultavasti jäämään vähiin.
Silkkaa tulipunaisilla kukkasilla tanssimista keväinen opettelujakso ei ole ollut. Mies on törmännyt teknisiin vaikeuksiin, joita korjailtiin vielä loppukesästä.
– Vanhoista tiloista ei saa täydellistä, mutta kun saadaan homma taas syyskuussa käyntiin, mitään ongelmia ei ole ja kokonaisuudesta saadaan hyvä.
Filmipyörä järjestänee välillä myös 3D-esityksiä, joihin uusi laitteisto antaa mahdollisuuden – samoin kuin 5.1-äänentoistoon.
– Lempäälässä on loistava katsoa 3D-leffaa, Hallamaa kehuu.
Mikään itseisarvo 3D ei hänelle kuitenkaan ole, vaan elokuvavalinnoissa painavat muutkin seikat.
Kangasala jäi ilman
Hallamaa kiertää filmeineen jatkossa Lempäälässä, Ylöjärvellä, Pälkäneellä ja Hämeenkyrössä. Ei enää Vesilahdessa ja oma kotikuntakin putosi pelistä alkukesästä voimaan astuneen uuden tilavuokrajärjestelyn kankeuden vuoksi.
– Kangasalla ei päästy yhtä ketterään yhteistyöhön kuin muiden kanssa. Toistaiseksi viimeiset esitykset olivat keväällä uudella lukiolla, joka paikkana oli kyllä ihan toimiva.
Syksyn ensimmäisen kiertueen ohjelmistossa ovat animaatio Monsterit – Yliopisto ja kotimainen komedia Kekkonen tulee!. Monsterit on jatkoa vuonna 2001 ilmestyneelle suositulle Disney-Pixar-seikkailulle, Kekkos-elokuva puolestaan kertoo pienen kylän sekoamisesta, kun maan presidentin kerrotaan saapuvan vierailulle.
Lempäälään kolmepäiväinen elokuvakiertue rantautuu perjantaina 30. elokuuta.