Aspila Hämeen Partiopiirin puheenjohtajaksi

Erä-Pirkot_1

Hämeen Partiopiirin syyskokous on valinnut piirijärjestön johtoon 32-vuotiaan Riina Aspilan Lempäälän Erä-Pirkoista. Aspila on työskennellyt viime vuodet eduskunta-avustajana, minkä lisäksi hän on sekä Lempäälän kunnanvaltuuston että Pirkanmaan maakuntavaltuuston jäsen.

Aspilalla on jo takanaan pitkä ura erilaisissa partiopesteissä niin lippukunnassa, piirissä kuin keskusjärjestössäkin. Puheenjohtajaksi hänet valittiin Hämeen Partiopiirin koulutuksesta vastaavan hallitusjäsenen paikalta.

Tuore puheenjohtaja on huolissaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien puolesta. Useista kunnista kantautuneet uutiset retkeily- ja kolotilojen vuokrien korotuksista ja lippukuntien omien kiinteistöjen verotuksesta ovat tuoneet suurta huolta paikallisille lippukunnille.

– Niin partio kuin monen muukin järjestön pyörittämä harrastus on edullinen ja monipuolinen. On selvää, että halpa harrastus ei ole kovin pitkään mahdollinen, jos retkistä, leireistä ja viikkotoiminnasta joudutaan maksamaan päätä huimaavia summia pelkkien tilavuokrien takia.

Aspila vetoaa päättäjiin ja muistuttaa, että hallitusohjelmassa puolletaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tasa-arvoa.

– Päättäjien tulisi muistaa, että vapaaehtoisten esimerkiksi partiossa tekemä nuorisotyö on syrjäytymistä ehkäisevää ja huomattavasti halvempaa kuin nuorisotyöntekijöiden palkkaaminen.  Lisäksi harrastamaan ovat tervetulleita kaikki sosiaalisiin tai muihin taustoihin katsomatta.

Aspila muistuttaa, että pelkästään hämäläisissä partiolippukunnissa lasten ja nuorten harrastustoiminnan eteen tehdään vapaaehtoistyötä 350 nuorisotyöntekijän vuosittaisen työmäärään verran.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?