Ollaan 1900-luvun alkupuolella, englantilaisen kaupunkikodin salongissa. Tuuli ulisee kapeilla kujilla, pilvet roikkuvat painostavina nokisten savupiippujen yllä. Keväinen ilta on huonoenteinen, mutta Birlingin perheellä on aihetta juhlaan. Tytär Sheila on juuri julkistanut kihlauksensa herra Gerald Croftiin. Ensimmäisten pisaroiden tippuessa taivalta saapuu ovelle yllättäen poliisitarkastaja Goole Scotland Yardista. Työläistyttö Eva Smith on kuollut. Vaikka kyseessä mitä ilmeisimmin on itsemurha, alkaa säädyllisyyden viitan alta paljastua pian synkeitä salaisuuksia, jotka liittävät kuolemantapauksen pian kaikkien läsnäolijoiden menneisyyteen. Onko kukaan sitä, mitä on antanut ymmärtää?
J.B.Priestlyn kirjoittama Tarkastaja tulee kuului Tampereen teatterin ohjelmistoon kymmenisen vuotta sitten. Viime keväänä näytelmää esitti Riihimäen nuorisoseura. Nyt sitä on työstetty reilun 10 hengen voimin Lempäälän Nuorisoseuran talolla. Esityksiä on 15 lähinnä perjantaisin ja sunnuntaisin, ensi-ilta on 7.2.2014. Ohjaaja Jari Lehto ehti kertoa tuotannosta harjoitusten lomassa.
Miten sujuu, joko näytelmä on paketissa?
− Harjoitukset alkoivat syyskuussa tavanomaisella tempolla, treenit pari kertaa viikossa. Meneillään on sellainen luova kaaos, joka sijaitsee aina kolme viikkoa ennen ensi-iltaa. Ulkopuolisista, ja ajoittain varmaan itsestämmekin, tuntuu mahdottomalta saada valmista ajoissa. Mitään stressi-painajaisia en sentään enää näe, sillä kokemus on osoittanut, että jotenkin ne asiat sitten vaan lopulta hakeutuvat kohdilleen.
Miten päädyitte esittämään juuri tämän näytelmän?
− Kyseessä on ensimmäinen Nuorisoseuran toteuttama jännitysnäytelmä. Halusimme tehdä ihan oikean jännärin, jotain selkeästi komediasta ja kesän kevyemmästä tunnelmasta poikkeavaa. Esiin nousevat moraalikysymyksethän ovat ajattomia: vastuu, välittäminen, syyllisyys.
Mikä tekee näytelmästä erityisen?
− Upea vanhanajan tuntu ja mystisesti tihenevä tunnelma. Tämä on samalla haasteellisinta tekemisessä. Näytelmässä ei oikeastaan tapahdu mitään, koska varsinainen päähenkilö, työläistyttö, on jo kuollut. Katsoja on saatava lukittua oikeaan tunnetilaan ensi minuutilla ja pysymään mukana loppuun asti. Tunnelma ei saa herpaantua hetkeksikään.
Miten tunnelma luodaan?
− Toini Aaltosen suomennos on jo melko iäkäs, ja kirjoitettu vanhahtavalla kielellä. Teatteriesityksessä ei ole kelausmahdollisuutta, sanoman on mentävä kerrasta tajuntaan. Repliikkejä on muokattu näyttelijöiden suuhun sopivammaksi, mutta modernisoimaan emme ole lähteneet. Tyylimme noudattaa vuoden 1912 henkeä ja elekieli tarttuu tekstistä kuin itsestään. Näyttelijät istuvat selkä suorassa ja nyökkäilevät arvokkaasti jo ihan huomaamattaan. Tunnelmaa ei voi tehdä pelkästään äänillä ja valoilla, mutta joitakin tehokeinoja on käytössä. Lisäksi katsojat pääsevät hyvin lähelle tapahtumia ihan fyysisestikin.
Sopiiko esitys heikkohermoisille?
− Varsinaista raakuutta tai kauhua ei näytelmään sisälly, mutta toki haluamme katsojan tempautuvan mukaan jännitykseen. Aavemaisen tunnelman luomisessa olemme saaneet mainiota oppia omalta kummitukseltamme. Talohan siis kummittelee, etenkin pukutiloissa on raportoitu outoja kohtaamisia useasti. Pari vuotta sitten harjoitellessamme tulipalo-kohtausta Opriin saapui äkisti paikalle pelastuslaitos ja vartijat, koska joku oli muka tehnyt hälytyksen. Epäilemme, että kummitus otti näytelmän todesta. Mitäköhän mieltä henkiolento on jännäristä?
