Miksei Ahtialanjärvellä liikuta?

Tapani Kauppinen on asunut Ahtialanjärven läheidyydessä 67 vuotta eli koko ikänsä.
Tapani Kauppinen on asunut Ahtialanjärven läheisyydessä 67 vuotta eli koko ikänsä.

Ulkoilmasta nauttivaa on hellitty viime päivät. Pakkanen on tukevoittanut järven jään ja aurinko on porottanut komeasti. Voisi luulla, että järvellä ulkoilisi tungokseen asti hiihtäjiä ja muita reippailijoita.

Näin ei ole ainakaan Ahtialanjärvellä. Ahtialassa asuva Tapani Kauppinen kiersi järven viimeksi vaimonsa kanssa sunnuntaina. Vastaan tuli vain kaksi ihmistä.

– Ahtialanjärvi on Lempäälän helmi. Sijainti on hyvä ja järvi on sopivan matala. On se kumma, että siellä ei ulkoile kukaan. Täällä voi retkeillä, kelkkailla, hiihtää ja pulkkailla.

Kauppinen epäilee, että ihmiset pelkäävät jään pettävän.

– Kyllä se kestää, kunhan ei mene tuonne Liuhanvuolteelle päin.

Esimerkiksi Tampereella Näsijärven jää täyttyy ulkoilijoista heti, kun on aurinko sallii näyttäytyä. Varsinkin viikonloppuisin Siilinkarille lähdetään retkelle koko perheen voimin. Kauppinen toivoisi samanlaista henkeä Lempääläänkin.

Kauppinen muistelee, kuinka Ahtialanjärvellä on aiemmin ollut monenlaista aktiviteettia: retkiluistelua, ravirata, ajorata ja paljon muutakin.

Moni asia on kuitenkin muuttunut sinä aikana, kun Kauppinen on Ahtialan seudulla asunut. Ahtialanjärvi on nykyisin Pirkanmaan monipuolisin lintujärvi, ja järvellä on moottoriajoneuvojen käyttö kielletty, lukuun ottamatta latujen ajamista.

– Kun lunta tulee enemmän ajan tänne taas hiihtoladun, Kauppinen vakuuttaa.