Duo Mitrej antoi toimittajalle oppitunnin tunne-viestinnästä

Tuntojen tulkit

Tunnelmantuojat.

Tunnelmantuojat.

Minut on kutsuttu Himminkotoon toimittajan ominaisuudessa. Tanssija Päivi Järvinen ja kanneltaja Timo Väänänen, eli Duo Mitrej on tehnyt siellä tammi-helmikuun vaihteessa kulttuuri- ja taidetyötä. Taide ja kulttuuri -sanat  tuovat mieleeni paitsi kauniita asioita, myös painajaismaisen kuvan Jouko Turkasta tanssimassa Seitsemää veljestä. En ole käynyt aiemmin Himminkodossa, mutta muutamassa palvelukodissa olen kuitenkin vieraillut. Osasin siis muodostaa edes jonkinlaisen käsityksen siitä, mikä minua paikanpäällä odottaisi.

Kuuntelen Päivin ja Timon kertovan työstään. He puhuvat rauhallisella äänellä, katsovat silmiin. Tanssia ja musiikkia. Ruusuja, kahvia, tervaa, tuoksuja, selvä. Kosketusta, sehän on hyvä. Puhelin soi, minä kaivan kamerakassia saadakseni häiriön loppumaan, koitan keskittyä samalla, jotta muistaisin, mitä he kertovat. He kuitenkin jo tietävät, että pelkkä kertominen ei riitä. Minun pitää nähdä.

Asukkaan kokemus

− Erkki, herätys. Päivi tässä, ja Timo. Tulimme tanssimaan sinulle, jaksatko? Haluamme antaa sinulle ruusun.

Päivi kävelee huoneeseen kuin olisi maailman luonnollisin asia herättää nukkuva asukas. Anteeksipyyntöjä ei esitetä, eikä Erkki niitä tunnu odottavankaan. Timo istahtaa tuolille ja alkaa soittaa. Päivi alkaa keinahdella ja pyörähdellä musiikin tahtiin. Hän tanssii ruusun kanssa. Kolme muuta huoneessaolijaa ovat niin keskittyneitä, että tunnen olevani kuin ilmaa.

Minulla on kamera käsissäni, tarkoituksenani ottaa kuvia, jotta voisin näyttää lukijoille sen mitä näen nyt. Etsin hakeutuu yhä uudelleen Erkki Kairimon kasvoihin, joiden ilme on vilpittömän riemukas, onnellinen ja liikuttunut. Välillä kanteleen rytmikäs sointi tuo tanssijan ja ruusun ihan Erkin viereen. Hän hengittää ihanaa ruusuntuoksua, ja hänen silmänsä kirkastuvat entisestään. Olen lumoutunut hänen hymystään. Esityksen päätyttyä tunnen oloni kevyeksi.

Esiintyjän kokemus

Erkin ilo on tarttunut minuunkin. Päivi hyvästelee Erkin.

− Hei sitten. Mene vaan vielä pitkälleen, niin jaksat tulla sitten kohta saliin esitystämme katsomaan. Olethan tulossa?

Erkki sanoo tulevansa ja lupaa levähtää hetken. Minä ihmettelen ääneen, miten tunteikkaan kohtaamisen juuri näin.

− Joskus itketään, joskus nauretaan. Työmme on hyvin intensiivistä. Aluksi meidän oli hyvin vaikea oppia antamaan tunteille tilaa. Otimme vastaan, mutta emme osanneet päästää menemään. Kohtaamiselle pitää osata laittaa piste, sanovat esiintyjät.

− Tämä on kolmas paikka, jossa teemme tämän tyyppistä työtä. Koko ajan opimme lisää. Tavoitteena on saada työmme kautta tuotua taidetta laajemmin osaksi hoivatyötä.

Päivi ja Timo kertovat, mistä idea lähti. Tarve kohtaamiseen tuli omien läheisten ja elettyjen tilanteiden kautta. Taide oli heidän vastauksensa siellä, missä tavanomaiset keinot eivät riittäneet:

− Melkein kaikki reagoivat musiikkiin, vauvasta vaariin. Myös hajumuisti on myös tehokas yhteydenpidon väline silloin, kun muut aistit ovat heikentyneet. Kukapa ei tunnistaisi tuoksuja elämänsä varrelta.

Henkilökunnan kokemus

Kyseenalaistaminen on paha tapani. Yksi esimerkki ei saa minua vakuuttuneeksi.  Duo on huomioinut esityksillään myös hoitajat ja muun henkilökunnan. Niinpä nappaamme käytävältä laitoshuoltaja Tinja Myllymäen kokoustilaan, jotta voimme hetken jutella rauhassa.

− Yhtenä aamuna yhteistilan lattia ja pöydät olivat peittyneet ruusun terälehtiin. Häkellyin näystä niin, että hetken jo ajattelin, että kuka on järjestänyt minulle näin ihanan romanttisen yllätyksen.

Sillä kertaa yllätystä ei oltu suoranaisesti Tinjalle itselleen suunniteltu, mutta Mitrej oli esiintynyt myös laitoshuoltajien kahvihuoneessa.

− Olin katsellut käytävältä, miten asukkaat hymyilevät Päivin ja Timon esiintyessä heidän huoneissaan, nyökyttelevät päällään musiikin mukana tai taputtavat tahtia patjaa vasten. Yleensä esitykset ovat salissa tai osastoilla. Me laitoshuoltajat emme niitä useinkaan näe. Kerrankin myös meidät huomioitiin!

Tinja paljastaa, että iloa yritettiin myös säilöä:

− Esityksestä tuli rento olo ja hyvä mieli, joka säilyi pitkään. Veimme jopa ruusunlehtiä kotiin muistoksi!

Päivi ja Timo lähtevät valmistautumaan esitykseen. Vielä haluan vahvistusta orastavalle ajatukselleni siitä, että Duo Mitrej saattaa olla oikeamielisyyden ja ihmisyyden asialla. Aivopesun mahdollisuus alkaa kutistua.

On iltapäiväkoosteen aika, joten onnistun löytämään kahvihuoneesta kymmenkunta hoitajaa. He toteavat mielipidetiedusteluuni yksimielisesti, että ”enemmän tätä”.

− Duon läsnäolo on piristänyt myös meidän arkisia rutiinejamme. Kohtaamisiin ja esityksiin osallistuneet ovat antaneet hyvää palautetta ja erityisesti ruusujen läsnäolo on miellyttänyt monia, he kertovat.

Toimittajan oppitunti

Siirryn saliin mietteissäni, valmistaudun kuvaamaan esitystä ja löydän kuvakulman duon seläntakaa lavalta. Timo näppäilee kannelta ja virittelee tunnelmaa, asukkaita tuodaan jo pikkuhiljaa. Eturivistä kuuluu Timon soiton innoittamaa laulua: arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa. Siitä käynnistyy myös yhteislaulu kaikkien saavuttua paikalle.

Laulun loputtua soitto jatkuu, Päivi laskeutuu lavalta. Hän nappaa käteensä havunipun, jota hän aistikkaasti tuudittelee sylissään, heiluttaa korkealla päänsä yläpuolella, hakkaa lattiaan. Hän sulautuu musiikkiin ja sen herättämään tunteeseen koko kehollaan niin, että kuvaaminen on vaikeaa, täytyy keskittyä. Ihailen hänen kykyään heittäytyä hetkeen.

Sitten hän katoaa havujen kanssa yleisöön. Hyppään lavalta, koska haluan saada kuvia lähempää. Kyykistyn lavan viereen. Hän ravistelee havuja katsojien päällä, silittelee heitä havuillaan. Välillä hän saattaa jopa läpsäistä jonkun jalkaa tai hartiaa.

Hän tulee lähemmäs, ravistelee havuja myös minun päälläni, minä nostan kamerani häntä kohti ja räpsin kuvia. Musiikki muuttuu hurjemmaksi, ja hän hyppii edessäni villisti lyöden raivokkaasti havuja yläpuolelleni seinään, neulaset putoilevat ja hetken jo ajattelen, että nyt se Turkka hyökkää. Mutta sitten ymmärrän. Päivi haluaa näyttää minulle, miltä heidän esityksensä tuntuvat. Edes minä, raportoija, en saa katsella heidän esitystään sivusta. Minutkin otetaan tällä tavalla mukaan henkilökohtaiseen, tunteikkaaseen kokemukseen. Hetkeen. Hulluinta on, että olen siitä mielissäni. Enemmän tätä.

Esityksen jälkeen. Tanssija Päivi Järvinen ja kanneltaja Timo Väänänen.

Esityksen jälkeen. Tanssija Päivi Järvinen ja kanneltaja Timo Väänänen.

***
Duo Mitrej:n työskentelyn Himminkodossa mahdollisti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut. Mitä mieltä rahanpussin vartija oli yhteistyön sujumisesta ja tuloksista? Kulttuurikoordinaattori Talvikki Torppa kertoo kokemuksesta.

Miten Duo Mitrej löysi tiensä Himminkotoon?

− Etsimme ratkaisuja toteuttaa Lempäälän kulttuuritoiminnan vuoden teemaa Elämänkaarella. Tavoitteena on eri ikäpolvien kohtaaminen. Tapaamisessa Vapaa kulttuurituotantopaja PAKUn kanssa sain tietoa Duo Mitrej:n  työskentelystä. Heidän uudenlainen lähestymistapansa tuntui juuri tarkoitukseemme sopivalta.

Vastasiko kokemus odotuksianne?

− Paljon odotin, vielä enemmän saimme! Tuntuu upealta kuulla äärimmäisen positiivista palautetta niin asukkailta, henkilökunnalta kuin esiintyjiltäkin.

Ovatko vastaavat panostukset mahdollisia jatkossa?

− Kulttuuripalvelut tekee varmasti jatkossakin yhteistyötä vanhustyön kanssa. Miksei PAKUnkin, jos voivat tarjota sopivia projekteja. Kulttuuripalvelujen tapahtumakirjo on laaja ja huomioon on otettava niin vuodenkierto, vuoden kulttuuriteema kuin kulttuuriohjelman tavoitteetkin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?