Metsätähtien päiväkotiryhmä kiipeilee, ryömii ja rakentaa majoja. Sisätiloissa aikaa ei juurikaan vietetä.

Luonto kutsuu

Touko Leppänen, 5, aloittaa kiipeämisurakkansa intoa täynnä. Lastenhoitaja Lila Leppänen avustaa.

Touko Leppänen, 5, aloittaa kiipeämisurakkansa intoa täynnä. Lastenhoitaja Lila Leppänen avustaa.

Touko Leppänen, 5, kiskoo köydestä kaikin voimin.

Vielä pari ponkaisua ja pari vetoa, kunnes päättäväinen kiipeilijä saa punnerrettua itsensä kivenjärkäleen huipulle.

Pojan kasvoille leviää voittajan hymy. Vuori on valloitettu, vihdoinkin.

Seuraan päiväkotiryhmä Metsätähtien päivää tavallisena maaliskuisena torstaina. Ryhmä viettää neljä päivää viikosta luonnossa. Tänään he ovat Narvan kodalla ja sen ympäristössä, kuten useimmiten muutenkin.

Kiipeily on yksi Metsätähtien suosikkipuuhista. Noin kolme metriä korkean kiven yli on pingotettu köysi, jota apunaan käyttäen kipuaminen onnistuu hienosti.

Päiväkodin työntekijät tietysti avustavat ja valvovat, ettei haavereita pääse sattumaan. Päätä suojaamassa lapsilla on jääkiekkokypärä.

Luontoryhmä ehkä Lempääläänkin

Päiväkotien luontoryhmät ovat koko ajan suositumpia kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi Pirkkalassa luontoryhmiin eivät kaikki halukkaat edes pääse.

Metsätähdet on tällä hetkellä ainoa Vesilahdessa toimiva luontoryhmä.

Lempääälästä ei luontoryhmää löydy. Päivähoidon johtaja Tarja Holttinen kuitenkin kommentoi, että sellainen saatetaan lähitulevaisuudessa perustaa.

– Kysyntää varmasti löytyy.

Villinä ja vapaana

Metsätähtien lastentarhanopettaja Hanna Markov kertoo, että luonnossa lapset saavat olla vapaammin kuin tavanomaisissa päiväkotipuitteissa.

– Täällä he voivat juosta ja liikkua paljon vapaammin kuin sisällä. Myös melutasot eivät nouse niin koviksi kuin sisätiloissa, Markov sanoo.

Metsätähdillä on lääniä, missä ryömiä ja hyppiä. Leluiksi kelpaa kaikki, mitä käsiinsä löytää: oksat, kepit, kävyt tai kivet.

– Lapset rakentelevat mielellään myös majoja, toteaa Markov.

Suurin osa ajasta vietetään Narvan kodalla. Myös retkiä tehdään säännöllisesti, viimeksi Hurskasvuorelle.

Muuten luontoryhmä toimii samalla periaatteella kuin normaali päiväkotiryhmäkin. On tietty määrä sekä ohjattua toimintaa että vapaata leikkiä.

Ruuat Metsätähdille tuodaan Tuulikallion päiväkodista, johon Metsätähdet kuuluvat. Ruokailutilana toimii Narvan kota, jota talvisin lämmitetään puilla.

Kodassa nukutaan myös päiväunet. Ja jos ilma on riittävän lämmin, on nokosia otettu taivasallakin.

Lapsi oppii koko kehollaan

Metsätähtien toimintafilosofia lähtee liikkeelle siitä, että luonto tarjooa lapselle parhaan ympäristön oppimiselle.

– Tavoitteemme on saada lapset kiintymään luontoon omien kokemusten, elämysten ja aistien avulla, kirjoitetaan Metsätähtien esitteesssä.

– Lapset oppivat olemaan luonnossa ja viihtymään siellä.

Tällä hetkellä luontoryhmässä on yhteensä 13 lasta. Suurin osa heistä siirtyy ensi syksynä esikouluun, joten Metsätähdissä on hyvin tilaa uusille kasvoille.

Päivähoitohaku

Haku päivähoitoon on käynnissä
Tampereen sedun kunnissa.

Hakuaika on 3.3.–16.3.2014.
Päivähoitopaikkaa haetaan 1.
elokuuta alkavalle kaudelle.

Periaatteena on, että asukkaalla on etuoikeus hoitopaikkaan omassa
kotikunnassaan.

Jos haettavan kunnan päivähoidossa on tilaa, hoitopaikka voidaan myöntää Tampereen seutukunnan lapsille asuinkunnasta riippumatta.

Kunnat päättävät hoitopaikoista 15.4.2014 mennessä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?