Tuettua perhehoitoa toteuttavan ja järjestävän Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n johtajana toimiva Lempääläläinen Matti Virtanen, 57, pitää stressin loitolla harrastamalla työnsä vastapainoksi pyöräilyä. Mittariin kertyy vuodessa noin 15 000 kilometriä ja viikossa noin 300. Satulan selkään hän hyppää lähes päivittäin.
Mies sanoo suoraan, että hänellä on endorfiiniriippuvuus.
– Kotiväki sanoo, ettei pyöräily ole minulle mikään harrastus, vaan sairaus, Virtanen naurahtaa.
– Sanotaan, että kun mieli on väsynyt, siihen auttaa, kun väsyttää ruumista. Minulla se toimii, hän vakavoituu.
Virtanen on kuntoillut koko ikänsä. Aikaisemmin rakkain laji oli juokseminen maratonia ja Pirkan hölkkiä myöten. Juoksukilometrejä kertyi parhaimmillaan keskimäärin sata viikossa. Kymmenkunta vuotta sitten hän joutui vaihtamaan juoksemisen toiseen kestävyyslajiin, pyöräilyyn.
– Pyöräily on nivelystävällinen liikuntamuoto. Siinä ei kohdistu niveliin kiertoa eikä tärähdyksiä. Suosittelen tämänikäiselle ja nuoremmillekin.
Yhden miehen harrastuksen aikataulu on helppo järjestää, kun ei ole vakituisia treenivuoroja. Maisema vaihtuu ja saa olla ulkona.
– Eikä maksa kauheasti, Virtanen luettelee harrastuksensa hyviä puolia.
Talvipyöräilyyn omat varusteensa
Varusteista ja turvallisuudesta talvipyöräilijä ei tingi. Sapelisepeli ei puhko pistosuojattuja renkaita. Talviaikaan hänellä on vyötäröllään kaksi akkua, joista lähtee johdot ajokenkien lämmitettäviin pohjallisiin. Varpaat eivät ole koskaan jäätyneet. Eivät myöskään sormet, sillä talvihanskatkin lämpiävät pattereilla. Silkkikypärän päällä on villakypärä ja kokokomeuden katteena pyöräilykypärä.
– Silmät kannattaa suojata ajolaseilla.
Pyöräily muodostui Virtaselle alusta alkaen ympärivuotiseksi. Ensimmäisen pyöräilykesän jälkeen hän ei laittanutkaan polkupyöräänsä talveksi talteen, vaan jatkoi pyöräilyä läpi syksyn. Hän jatkoi ajamista talvenkin, samalla pyörällä nastarenkaat alla.
– En pelkää vaikeaa keliä. Liukkaus ei ole este pyöräilylle, kun vain varusteet ovat oikeat. Pakkasyön jäädyttämä polanne kevyen liikenteen väylällä on paha. Sellaisia reittejä vältän. Lenkki on jäänyt väliin ainoastaan joskus varhain viikonloppuaamuna, kun yön on satanut oikein rankasti lunta, jota ei ole ehditty aurata heti pois. Silloinkin voi ajaa, maantien pientareella. Täytyy kyllä monen kunnan alueella pyöräilleenä sanoa, että Lempäälässä huolehditaan esimerkillisesti väylästöstä.
– Lempäälä tarjoaa vaihtelevia maastoja. Birgitan polkua on kiva ajaa. Koskaan ei ole maanomistajilta tai muilta vastaantulijoilta tullut muuta kuin myönteistä palautetta, sanoo metsäautoteiltäkin pistoja syvemmälle maastoon polkeva Virtanen.
Nyttemmin Virtanen kuluttaa neljää eri pyörää vuodenaikojen ja reittien mukaan. Hänellä on erikseen maastopyörät kesä- ja talviajoon, maantiepyörä sekä kevyen maantiepyörän ja raskastekoisemman maastopyörän välimuoto cycklo-crossi.
– Jos haluaa ajaa vain yhdellä pyörällä, silloin cycklo on hyvä. Se soveltuu niin maantielle kuin maastoon, Virtanen vihjaa.
Virtanen polkee kevyenliikenteen väylillä, maanteillä ja maastossa. Usein lenkki muodostuu eri reittien yhdistelmistä. Yhdyslenkki voi sisältää ensin 30 kilometriä maantiellä ja sitten 15–20 kilometriä metsässä.
– En koskaan aja ajoradalla, jos kevyenliikenteen väylä on käytettävissä. Valitsen reitit kelin mukaan, sanoo Virtanen, joka lomamatkoillaan ulkomaillakin vuokraa aina käyttöönsä polkupyörän.
Varsinaista pakkasrajaa hän ei pidä. Mies vielä polkisi -25 pakkasateessa, mutta nykyaikainen pyörä tahtoo hyytyä.
Vaihtelu virkistää
Tänä talvena varsinaista talvikeliä oli Virtasen havaintojen mukaan vain noin viikon päivät tammikuussa. Muuten hän on voinut ajella metsässäkin lähes kesävarusteilla.
Yleensä Virtanen polkee yksin, mutta viimeiset pari vuotta hän on saanut seuraa eläkkeelle siirtyneestä Lempäälän sosiaali- ja terveysjohtaja Raimo Niemisestä.
– Poljen Ramin kanssa yleensä sunnuntaiaamuisin. Sovimme treffit Kuokkalan Nesteelle, ja päätämme vasta siellä reitin. Pyörävalinnasta olemme päättäneet jo ennen sitä. Kesällä poljetaan pitkin pitäjiä muun muassa Viialaa, Toijalaa ja Valkeakoskea.
Lähiseudun maisemat ovat tulleet pyöräilijälle niin tutuksi, että toisinaan hän nappaa pyörän henkilöauton pyöränkuljetustelineeseen, ajaa 40–50 kilometriä, ja pyörälenkkinsä siellä uusissa maisemissa.
Satulan selässä Virtanen viipyy kerrallaan ainakin tunnin, usein useita. Maantiellä voi hurahtaa kerrasta sata kilometriä. Vauhtikin on sellainen, että syke nousee.
– Voin syödä, mitä ja kuinka paljon vain, sanoo urheilijan vartalon omaava Virtanen.
Virtanen on kaatunut maastossa useita kertoja vaurioittaen pyöräänsä. Kun hän on saanut kyydin takaisin rivitalokotiinsa, pyörän on huoltanut paikallinen urheiluvälineliike.
– Lempäälässä on huippuhyvä palvelu. Hankin samasta liikkeestä varaosat, tarvikkeet ja huollot. Itselläni minulla ei ole mahdollisuutta pyörää laittaa.
Pyöräilyn aloittavalle Virtasella on varoituksen sana:
– Ei pidä kuvitella, että kaikki autoilijat ymmärtäisivät, että pyöräilijä on liikenteessä tasavertainen auton kanssa. Minä varon aina.
