Toivojen kausi päättyi nousutuuletuksiin

Ensi kaudella nähdään Lempäälässä jälleen nelosdivaritason salibandya, kun täksi kaudeksi vitosdivisioonaan pudonneen Lempäälän Toivojen nousujahti sai onnellisen lopun. Ratkaisevassa nousukarsintaottelussa LeTo otti trillerimäisen voiton tamperelaisseura RePlaysta lukemin 6–5 suurimpana tähtenään kolme osumaa iskenyt Niko Björksten.

– Vähän oli perhosia vatsassa peliä edeltävällä viikolla, kun pelaajarosteri oheni ohenemistaan ennen ottelua. Nousumme oli oikeutettu, tekemisen tasomme on noussut. Ensi kauteenkaan ei mennä vain osallistumaan, vaan tavoite on nousta suoraa putkea kolmoseen, tuumaili iloinen LeTo-valmentaja Jussi-Pekka Okero, joka joutui kaivamaan omat pelitossunsa komeron kätköistä, kun miehiä oli paljon poissa.

– Mukavaa oli pelata, mutta kyllä oma comeback jäi yhden pelin mittaiseksi, Okero vakuuttaa.

Ratkaisupelissä LeTo karkasi päätöserässä jo 6–3-johtoon, mutta vastustaja iski kahdesti ja sai vielä ylivoimankin pelin loppusekunneilla. 6–4-ylivoimamyllyn LeTo kesti, kiitos huikeasti taistelleen alivoimanelikon.

Björkstenin ohella Timo Kalliomäki (1+1) ja voittomaalin iskenyt Jussi Kolehmainen olivat vahvasti esillä.

– Sitä saimme, mitä haimme. Nyt on hyvä vetää hetken henkeä, kuuluivat Okeron mietteet.