Maakuntamuseo: kaivutyöt tehtävä arkeologin valvonnassa – välittömässä läheisyydessä sijaitsee rautakautinen asuinpaikka

Beachvolley-kentät sopisivat Hääkivelle

Reijo Jakovuori seisomassa Hääkiven alueen entisellä pellolla, jonna kaavaillaan kolmea beachvolley-kenttää. Kuva: Erkki Koivisto

Reijo Jakovuori seisomassa Hääkiven alueen entisellä pellolla, jonne kaavaillaan kolmea beachvolley-kenttää. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän kunnan omistama Hääkiven levähdysalueen entinen pelto sopisi mainiosti beachvolley-kentiksi. Harmi vain, että ihmiset ovat havainneet Turuntien ja Liuhanvuolteen välisen paikan hyväksi jo ammoisista ajoista. Nykypäivän palloilu voi kaatua kivikauden asutukseen.

Vaikka beachvolley-kenttien tekijöitä ja talkooväkeä olisi tiedossa, ja Lempäälän kunnan lähidemokratiatoimikunta myönsi Lempäälän Kisa ry:lle 8 000 euron omatoimirahan kahden, mahdollisesti kolmen beachvolleykentän rakentamiseksi Hääkiven alueelle, hankkeen toteutuminen on epävarmaa. Kunnallisen liikuntapaikan rakentamisen varmistumiseksi tarvitaan lisärahoitusta.

Lempääläläiset lentopalloihmiset olivat hakeneet urheiluseuran nimissä 9 000 euron omatoimirahaa hakemuksessa mainittujen kokonaiskustannusten ollessa noin 15 000 euroa.

– Suurin murheenkryyni on, että vaikka aiottu beachvolley-kenttien alue ei ole suojelualuetta, suunnittelualue sijoittuu Hääkiven kahvilarakennuksen takana olevaan kiinteän muinaisjäännöksen välittömään läheisyyteen. Hääkivellä on merkkejä rautakautisesta asutuksesta. Kohteen tarkkoja maanalaisia rajoja ei ole selvitetty, ja Pirkanmaan maakuntamuseo edellyttää toimenpidelupaan arkeologia valvomaan kaivamista. Valvonta on meille iso kustannus, yli kaksituhatta euroa, sanoo hankkeen aktiivi Reijo Jakovuori.

– Vielä isompi kustannus koituu, jos kaivurin kauhasta löytyy jotain, vaikkapa vanhoja luita. Joudumme ehkä tutkituttamaan ne omalla kustannuksellamme, Jakovuori huoahtaa.

Kolme kenttää sijoittuisi lähelle paikoitusaluetta ja Hääkiven näyttelytilaa. Kuva: Lempäälän kunta

Kolme kenttää sijoittuisi lähelle paikoitusaluetta ja Hääkiven näyttelytilaa. Kuva: Lempäälän kunta

Mikäli kaivutöiden yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, työt keskeytetään, paikalla tehdään arkeologiset dokumentointitoimet ja arvioidaan jatkotutkimusten tarve. Muinaismuistolain mukaan hankkeen toteuttaja vastaa valvonta- ja tutkimuskustannuksista.

– Olimme jo heittämässä pyyhkeen kehään, mutta näillä näkymin jatkamme hanketta eteenpäin, jos saadaan lisää rahoitusta. Alustavasti on keskusteltu Kisan ja Jyryn suuntaan, Jakovuori toteaa.

Hääkivi paras paikka

Kolmen vierekkäin sijaitsevan beachvolley-kenttien suunniteltu sijainti on lähellä paikoitusaluetta ja Hääkiven näyttelytilaa. Kenttäalueen laajuus on 20×30 metriä. Pintakerroksena toimii hiekka ja rakennekerrokset ulottuvat noin 60–130 senttimetrin syvyyteen. Yhden kentän koko on 8×16 metriä ja kenttien väliin jää kaksi metriä tyhjää. Jo sorat yksinään tietävät noin 7 000–8 000 euron kustannuksia.

– Yläpäästä pitää ottaa maata pois noin kahdeksankymmentä senttiä ja siirtää maamassat alemmaksi. Mursketta tulee kolmekymmentä senttiä ja Hämeenkyröstä tuotavaa beachvolley-hiekkaa kolmekymmentä senttiä. Alimmaksi tulee salaojat. Suodatinkankaita asennetaan kaksi, sanoo Jakovuori, joka on kartoittanut turnausten järjestämiseksi ja kaikkien kuntalaisten käytettäväksi soveltuvan beachvolley-kenttäalueen mahdollisia sijaintipaikkoja.

– Ainoa varsinainen Lempäälän beachvolley-kenttä on Vaihmalan Hovin yhteydessä, mutta useammalle kentälle siellä ei ole tilaa, kuten ei Kuljun tutkatalollekaan. Lastenkodin uimarannallekaan beachvolley-kentät eivät muiden käyttäjien sekaan helposti mahdu. Hääkivi on paras. Siellä beachvolleyn pelaaminen ei häiritsisi ketään ja se olisi kuitenkin suhteellisen lähellä kunnan keskustaa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan rakennustöihin oli tarkoitus ryhtyä toukokuun alkupuolella.

Reijo Jakovuori osoittaa Hääkiven infotaulusta beachvolley-kenttien tulevaa sijoituspaikkaa. Karttaan on merkitty kiinteän muinaisjäännöksen alueet vihreällä. Kuva: Erkki Koivisto

Reijo Jakovuori osoittaa Hääkiven infotaulusta beachvolley-kenttien tulevaa sijoituspaikkaa. Karttaan on merkitty kiinteän muinaisjäännöksen alueet vihreällä. Kuva: Erkki Koivisto

– Pahin skenaario on, että rakentaminen siirtyy ensi vuoteen tai ei rakenneta ollenkaan.

Jakovuoren mukaan Lempäälässä on runsaasti beachvolley-harrastuksesta kiinnostuneita. Innokkaimmat joutuvat käymään Vesilahden Lammasniemessä asti pelaamassa.

– Beachvolley-kentät lisäisivät olennaisesti harrastusmahdollisuuksia Lempäälässä. Juuri päättyneessä Lempäälän lentopallopuulaakisarjassa oli mukana kymmenen joukkuetta, ja esimerkiksi jääkiekkoilijat olisivat halukkaita pelaamaan beachiä. Lempäälän Kisan miehet nousivat ykkössarjaan ja he voisivat kesällä treenata beachiä.

– Vesi kielellä odotetaan, että päästäisiin pelaamaan, sanoo kuukauden päästä omat höntsynsä Lammasniemessä aloittava Jakovuori.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?