LeKi:n E-tytöt valmiina lentopallon Power Cupiin

Lempäälän Kisan E-ikäisten lentopallotyttöjen virallinen kilpailukausi on tältä kaudelta päättynyt huhtikuun alussa pidettyihin Lounais-Suomen alueen lopputurnauksiin. E-tytöt osallistuivat keväällä Lentopalloliiton sarjoihin kolmen joukkueen voimin ja kaikki kolme selviytyivät sarjojen 12 parhaan joukkueen lopputurnauksiin, joissa miteltiin Lounais-Suomen alueen mestaruuksista.

Mitaleille ei LeKi vielä päässyt, mutta jo 12 parhaan joukkoon pääsy on mainio suoritus, koska Aluemestaruussarjassa (AM) oli kaikkiaan 29 ja Tiikerisarjassa 39 joukkuetta. SM-titteleistä ei vielä pelata E-junioreissa.

E-juniorien pelissä kentällä on kerrallaan kolme pelaajaa, pelialue on sulkapallokentän kokoinen ja verkko on 200 senttimetrin korkeudella. Pelejä pelataan kahdessa eri sarjassa eli AM-sarjassa sekä Tiikerisarjassa.

Tiikerisarjassa on käytössä muutamia pelaamista edistäviä sääntöhelpotuksia, kuten hieman lähempänä verkkoa oleva syöttöraja ja ennen kaikkea se, että toinen pallokosketus saa olla koppi. AM-sarjassa mitään helpotuksia ei ole, vaan peliä pelataan samoilla säännöillä kuin aikuisillakin, mutta kolmella pelaajalla ja normaalia pienemmällä kentällä.

Vaikka virallinen kausi saatiinkin jo päätökseen, niin vielä on edessä kauden toinen huipennus, eli vuosittain eri puolilla Suomea kesäkuun alussa järjestettävä maailman suurin juniorien lentopalloturnaus Power Cup. Tänä vuonna nelipäiväinen turnaus järjestetään Raahessa ja mukaan on ilmoittautunut vajaat 800 joukkuetta. LeKin E-tytöt matkustavat myös Raaheen ja pelejä pelataan neljän eri joukkueen voimin.

Teksti ja kuva: Lasse Lahtinen

Leki_E