Sivistyslautakunta moittii tapaa, jolla vaihtoehtoista lukiohanketta on valmisteltu

Uusi vaihtoehto: lukio entiselle S-marketin tontille

Havainnekuva Tredun Lempäälän toimipisteestä laajennuksen jälkeen.

Havainnekuva Tredun Lempäälän toimipisteestä laajennuksen jälkeen. Kuva: Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy.

Vielä hetki sitten pidettiin varmana, että Lempäälän lukio siirtyy Tredun toimipisteen yhteyteen.

Tilanteeseen on kuitenkin tullut muutos: vaihtoehtoisena paikkana uudelle koulukeskukselle esitetään entistä Lempäälän S-marketin aluetta.

Tämä vaihtoehto on tuotu esille Lempäälän keskustan kehittämisen yleissuunnitelmassa. Kunnanhallitus hyväksyi yleissuunnitelman maanantaina 19. toukokuuta.

Uuden koulukeskushankkeen karkea kustannusarvio on teknisen toimen mukaan noin 30 miljoonaa euroa.

Arviossa on huomioitu tontin hankintakulut, rakenteellisen pysäköinnin kulut ja muut kustannukset. Siinä ei ole mukana Lempäälän kunnan ja Pirko-kiinteistöjen hyväksymän aiesopimuksen purusta aiheutuvia kustannuksia.

Sivistyslautakunta paheksuu valmistelua

Sivistyslautakunnassa ei nielty pureksimatta ideaa koulukeskuksen vaihtoehtoisesta paikasta.

Lautakunnan puheenjohtaja Jaakko Hautamäki ehdotti, että vaihtoehtoisen lukiohankkeen valmisteluvaltuudet ja -prosessi tulee selvittää.

Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Lisäksi sivistyslautakunta päätti Hautamäen ehdotuksesta paheksua tapaa, jolla asiaa on valmisteltu. Ehdotus meni läpi äänin 9–1.

Hanke tuli yllätyksenä

Hautamäen mukaan uusi lukiohanke tuli yllätyksenä.

– Hanketta on valmisteltu salassa eikä lautakunta ole voinut olla tässä mukana.

– Lautakunta myös peräänkuuluttaa konsultille annettua valmisteluvaltuutusta sekä valtuutuksen antajaa.

Hautamäki muistuttaa, että kunnanvaltuusto on aiemmin yksimielisesti hyväksynyt Tredun kanssa tehdyn esisopimuksen lukion tarvitsemista tiloista.

– Näin ollen se myös sitoo päättäjiä ja virkamiehiä sekä ohjaa lukion sijoittamisen jo sovittuun paikkaan.

– Uuden lukiohankkeen valmistelu ei siis voi enää sisältyä keskustan kehittämissuunnitelmaan eikä poliittisella luottamushenkilöllä tai -ryhmällä voi olla mahdollisuutta antaa hankkeen valmisteluun valtuutusta ulkopuoliselle konsultille.

”Pelisääntöjä pitää noudattaa”

Kunnanhallituksen kokouksessa kunnanjohtaja Olli Viitasaari teki vaihtoehtoista lukion paikkaa koskevaan pykälään muutetun päätösehdotuksen.

Ehdotuksen mukaan ”kunnanhallitus päättää kiinnittää kaikkien toimijoiden huomiota hyvän hallinnon pelisääntöjen noudattamisen tärkeyteen.”

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Toisen asteen koulukeskuksen vaihtoehtoista sijaintia käsitellään kunnanvaltuuston kokouksessa 28. toukokuuta. Asiaa käsitellään osana Lempäälän keskustan kehittämisen yleissuunnitelmaa.

 

Tredu-kampus on  ykkösvaihtoehto

Lempäälän kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Tredu Lempäälän perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelma hyväksytään.

Tredun nykyistä kiinteistöä on tarkoitus peruskorjata.

Lisäksi Pirko-Kiiinteistöt Oy:n on määrä rakentaa Lempäälän lukiolle uudet tilat Tredun yhteyteen.

Kustannusarvioltaan hankesuunnitelma on 18,4 miljoonaa euroa. Lempäälän kunnan investointikustannus on noin 10,3 miljoonaa euroa. Kunnan on tarkoitus maksaa summa pääomavuokrana.

Jos suunnitelma toteutuu, koulukeskus valmistuu vuonna 2017.

Tampereen osaamis- ja elinkeinolautakunta käsittelee asiaa 5. kesäkuuta, Lempäälän kunnan päätöksen jälkeen.

Pirko-Kiinteistöjen hallitus on tehnyt ehdollisen päätöksen hankesuunnitelman hyväksymisestä. Näin ollen Pirko-Kiinteistöt edellyttää Lempäälän kunnan ja Tampereen osaamis- ja elinkeinolautakunnan lopullisia päätöksiä.

Kunnanvaltuusto päättää hankesuunnitelman hyväksymisestä kokouksesaan 28. toukokuuta.

Hankesuunnitelman pääkohdat

• Nykyinen päärakennus perusparannetaan ja laajennetaan siten, että kaikki Tredun sekä Lempäälän lukion opetus voi tapahtua samalla tontilla.

• Tontin koko on noin 2,1 hehtaaria.

• Tontilla oleva pajarakennus ja vanha huvila saunoineen puretaan laajennuksen alta.

• Tien toisella puolella sijaitsevat puualan tilat vapautuvat Tredulta kokonaan muuhun käyttöön.

• Opiskelijamäärä nousee yhteensä 750 opiskelijaan. Lukiolaisia on 450.

• Ruokasali laajenee aulakahviona uuden ja vanhan osan väliseen uuteen keskusaulaan.

• Vanhaan liikuntasallin rakennetaan välikerros ja näin saadaan perusluokkia kahteen kerrokseen.

• Rakennuksen keskelle sijoittuu suuri yhteiskäyttöinen liikuntasali. Sen yhteyteen tulee myös kuntosali.

• Rannan tuntumaan, laajennusosan ja vanhan rakennuksen rajalle tulee koulun auditorio.

• Auditoriossa olisi myös mahdollisuus järjestää kunnanvaltuuston kokouksia.

• Lisäksi järven rantaan on tarkoitus rakentaa puurakenteinen lintutorni.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?