Pienestä pitäen meitä opetetaan olemaan hyviä. Päiväkodissa pitää olla reipas, syödä kiltisti – kaikkia ruokia pitää ainakin maistaa, pitää totella tätejä, laulaa lujaa, ei saa purra toisia lapsia, ei lyödä lapiolla eikä kaataa hiekkaa toisen tukkaan.
Koulussa pitää olla ahkera ja oppimishaluinen, vastata selkeällä äänellä kun kysytään, seistä suorassa, syödä kiltisti nahkaperunoita (mieluimmin ei lakki päässä), ei saa kiusata toisia oppilaita eikä opettajia, ei saa metelöidä oppitunnilla vaan antaa oppimisrauha luokkakavereille. Työelämässä meille kerrotaan millainen on ihannetyöläinen: ahkera, tyytyväinen, ei varasta eikä laiskottele.
Niin meistä sitten tulee hyviä ihmisiä. Parhaat puolemme ovat aina päällimmäisinä. Meillä on varmat käsitykset, siitä mikä on hyvää ja mikä on oikein.
Mistä sitten johtuu, että mielemme välillä mustuu. Olemme kateellisia, toivomme toisille pahaa. Jos joku on meitä pettänyt, vannomme kostoa emmekä enää voi luottaa. Emme anna anteeksi. Vihaamme.
Sen opitun hyvän mukana kuljetamme siis aina jonkin verran pahaa. Meillä on päivän valoisa puoli ja yön pimeä puoli. Päivänsäde ja Menninkäinen. Varjoni kanssa kuljen.
Eräs pieni poika ratkaisi pienenä tämän ongelman Titu-nallen avulla: ”En minä kiukutellut, vaan Titu-nalle.” ”En minä sitä rikkonut, vaan Titu-nalle.”
Pikkuinen halusi olla hyvä, paha piti ulkoistaa. Sama mekanismi pelaa työyhteisöissä, kun paha olo sälytetään yhden ihmisen, syntipukin, harteille. Kun susi syö syntipukin, valitaan uusi. Ongelma vaan jää ratkaisematta.
Tulenko eheämmäksi ihmiseksi, jos hyväksyn, että myöskin huonot tunteet ovat osa minua. Sanotaanhan sitä myös, että miehen tulisi hyväksyä itsessään oleva naisellinen puoli – samoin naisen itsessään oleva äijäenergia. Itse asiassa melkein kaikissa asioissa on kaksi napaa: sota ja rauha, laiskuus ja ahkeruus…
Käännetäänpä näkökulmaa vielä kerran. Jos pystymme hyväksymään omat huonot puolemme, niin hyväksymmekö ne toisissa? Pystymmekö kuittaamaan jonkun ikävän kohtaamisen toteamalla, että sillä taisi olla nyt huono päivänsä? Ei kannata polttaa siltoja takanaan, kun ei tiedä koska joutuu palaamaan.
Pidetään silti huoli, että siellä aurinkoisella puolella on enemmän tavaraa kuin siellä pimeämmällä.
