Softenginen tarina on vasta alussa

Softenginen eli Eero Keskisen (vas.), Topi Latukan, Henri Oskárin, Ossi Mäkelän ja Tuomo Alarinnan keikka on yksi Työväen Musiikkitapahtuman odotetuimmista. Kuva: Marek Sabogal

Softenginen eli Eero Keskisen (vas.), Topi Latukan, Henri Oskárin, Ossi Mäkelän ja Tuomo Alarinnan keikka on yksi Työväen Musiikkitapahtuman odotetuimmista. Kuva: Marek Sabogal

Suomea kevään Euroviisuissa edustanut Softengine viettää parhaillaan musiikintäyteistä kesää keikkaillen ja uusia biisejä työstäen. Heinäkuun lopussa yhtye esiintyy Valkeakoskella järjestettävässä Työväen Musiikkitapahtumassa.

Viime syksynä viiden nuorenmiehen muodostama Softengine vietti äärimmäisen intensiiviset kymmenen päivää. Puolitoista viikkoa ennen Uuden Musiikin Kilpailun osallistumisajan umpeutumista yhtye jamitteli treenikämpällään omaksi ilokseen. Jamien sävelet jäivät elämään Topi Latukan mielessä, ja seuraavana päivänä laulaja-kitaristi alkoi ideoida niiden pohjalta aivan oikeaa biisiä.

Something Better saatiin sanoitettua, sovitettua ja äänitettyä valmiiksi demoksi, joka ehti juuri ja juuri mukaan UMK:n raadin arvioitavaksi. Tarina saavutti siihenastisen huippunsa toukokuussa, jolloin Softengine esitti kappaleensa Kööpenhaminassa koko Euroopan seuratessa. Tuloksena oli huikea 11. sija ja uskomaton elämys nuorelle bändille.

– Euroviisuissa tapahtui lyhyessä ajassa niin paljon kaikkea siistiä, että muistikuvat yksittäisistä kohokohdista ovat aika sekavia, nauraa Topi Latukka.

Keikkailua ympäri Suomen

Menestys UMK:ssa ja Euroviisuissa poiki Softenginelle hurjasti keikkoja ja levytyssopimuksen. Onkin selvää, ettei yhtyeen tarina päättynyt viisuihin.

Esiintymisiä riittää, ja kesän mittaan viisikko on saanut vierailla ympäri Suomen paikoissa, joista ei ollut aiemmin kuullutkaan. Vaikka pitkät kiertueet vaativat veronsa, bändi nauttii keikkailusta täysin siemauksin.

– Parasta on se, kun musiikki kuulostaa hyvältä omaan korvaan ja samalla yleisö fiilistelee täysillä mukana, Latukka kuvailee.

Esiintymislavoilla yhtye onnistuu olemaan yhtä aikaa energinen ja rento, ja poikien valloittava hyväntuulisuus tarttuu kuulijoihinkin. Latukka paljastaa, että välillä esiintyminen jännittää jonkin verran, mutta valokeilassa oleminen sujuu silti bändiltä luonnostaan, eikä lavaelkeitä tarvitse miettiä kovin tarkkaan etukäteen.

Koukku tekee biisin

Vuonna 2011 perustetun seinäjokelaisyhtyeen musiikki on muuttunut hiljalleen pop-rockimpaan suuntaan, jota bändin euroviisukappalekin edustaa. Alkuvaiheen vahvat indie-sävyt ovat siirtyneet taustalle, ja vaikutteita voi kuulla myös progemusiikista ja EDM:sta (electronic dance music).

– Toivoisimme, että musiikkimme vetoaisi mahdollisimman moniin. On hieno juttu, että nuorten lisäksi aikuisempikin väki tykkää meidän biiseistä, yhtye iloitsee saamaansa palautetta.

Fanipostia on tulvinut keväästä lähtien, ja valtava laatikollinen kirjeitä odottaa vielä avaamistaan. Lukemiselta aikaa ovat vieneet biisinteko- ja äänityskiireet, sillä Softengine julkaisee debyyttialbuminsa todennäköisesti vielä tämän vuoden aikana. Luvassa on tarkkaan hiottuja sävelmiä sisältävä monipuolinen levy, joka lisännee yhtyeen fanien ihastusta entisestään.

– Jokaisessa kappaleessa on jokin koukku tai juju, eikä mukana ole turhia täytebiisejä, Topi Latukka lupaa.

 

Teksti: Milla Sirén

Kuva: Marek Sabogal

Tehtaan pilli soi Valkeakoskella 24.–27.7.

 

Jo 43. kerran järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma on perinteikäs helmi pirkanmaalaisten kesätapahtumien joukossa. Festivaali kohoaa Valkeakosken keskustaan Myllysaaren museon ja UPM:n Tervasaaren paperitehtaan historialliseen ympäristöön 24.–27. heinäkuuta.

Softengine on yksi festareiden odotetuimmista esiintyjistä, joihin kuuluvat myös muun muassa Eppu Normaali, Juha Tapio, J. Karjalainen, Olavi Uusivirta, Jonna Tervomaa, Paleface & Räjähtävä Nyrkki, Maarit, Herra Ylppö & Ihmiset sekä Heikki Silvennoinen.

Konserteissa käymisen lisäksi tapahtuman yhteydessä voi esimerkiksi osallistua työväen iltamiin, livahtaa salakapakkaan, vierailla näyttelyissä, seurata jalkapallo-ottelua, tutustua järjestötoimintaan, laulaa karaokea, loikoilla riippukeinussa sekä tanssia letkajenkkaa. Suuri osa ohjelmista on maksuttomia.

Lisätietoja osoitteesta www.valmu.com.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?