Yritys lupaa olla innovatiivinen ja raikas. Joka kuukaudelle on luvassa jotain erilaista.

Old’n Golden syntyi naisenergialla

Uusilla yrittäjillä on omat vahvuutensa, jotka täydentävät toisiaan. Tarmokkaat ja aikaansaavat naiset ovat olleet ystäviä kolmetoistavuotiaasta asti.

Uusilla yrittäjillä on omat vahvuutensa, jotka täydentävät toisiaan. Tarmokkaat ja aikaansaavat naiset ovat olleet ystäviä kolmetoistavuotiaasta asti.

– Me halutaan sinne, siellä ei ole mitään!

Näin huudahtaa Jaana Hinkkanen ja nauraa päälle. Hän viittaa Sääksjärveen, jonne 2. elokuuta avautuva uusi kirpputori-kukkakauppa-verhoomo nimeltään Old’n Golden on tuomassa uutta sutinaa.

Yrityksen tarina alkoi, kun Hinkkanen muutti perheensä kanssa takaisin kotikonnuilleen Lempäälään. Ystäväporukan kokoontumisessa hän lausui ääneen unelmansa omasta kukkakaupasta. Selvisi, että samaa oli haikaillut myös hänen vanha ystävänsä Hannah Moijanen. Eipä aikaakaan, kun naiset istuivat Ahlmanilla kurssittamassa itseään kukkakauppiaiksi.

Alkuperäinen suunnitelma oli perustaa vain kukkakauppa ja sen yhteyteen lahjatavaramyymälä. Toimitila oli jo valmiiksi katsottuna, mutta niiden

Myymäläkalusteet ovat kierrätettyjä ja sisustuskaupan tarpeisiin itse tuunattuja. Hannah Moijasen ja Jaana Hinkkasen kanssa Old'n Goldenissa pyörii myös Debbie-beagle.

Myymäläkalusteet ovat kierrätettyjä ja sisustuskaupan tarpeisiin itse tuunattuja. Hannah Moijasen ja Jaana Hinkkasen kanssa Old’n Goldenissa pyörii myös Debbie-beagle.

vapautumisen venyessä Hinkkanen ja Moijanen pohtivat, riittääkö kukkakauppa elättämään heidät molemmat.

Lokakuussa 2013 he kävivät ensimmäisen kerran entisissä LVI-Toikan tiloissa Sääksjärvellä, ja pikku hiljaa syntyi ajatus yritysidean laajentamisesta kirpputoritoimintaan.

– Äitiyslomilla olimme molemmat kiertäneet kirppiksiä ja miettineet, että miksi tätä ei ole tehty näin ja näin. Nyt saamme tehdä oman mielemme mukaan. Kirppispöydätkin suunnittelimme ja kasasimme itse, Hinkkanen kertoo.

Itse tekeminen on aikaansaaville naisille tärkeää ja he ovat tekemästään työstään ylpeitä. Vielä kun toiset pohtivat ja harkitsevat, ovat he jo laittaneet  toimeksi. Kyytiä saivat väliseinät ja vanhat kaakelit.

– Ei tarvinnut lähteä enää kuntosalille, nauraa Moijanen.

Old’n Goldenin kirpputoripuolelle tulee kahdeksankymmentä myyntipöytää ja verhoomon puolella tehdään töitä moottoripyörän satuloiden verhoilusta napin ompeluun. Kukkakauppa palvelee kaikilla samoilla osa-alueilla kuin muutkin kukkakaupat.

– Mutta hautauspalvelua meiltä ei löydy. Kukkakauppamme erottuu keskieurooppalaisella sidontatyylillä ja hieman modernimmalla näkökulmalla. Inspiraatiota löytyy esimerkiksi luonnosta. Toki teemme aina asiakkaan toiveen mukaan, yrittäjät linjaavat.

– Esimerkiksi kirpputorilta ostamaansa kauniiseen astiaan voi teetättää kukkakaupan puolella asetelman, lisää Moijanen ja antaa esimerkin, miten eri osa-alueet täydentävät toisiaan.

Kirpputorin, kukkakaupan ja verhoomon lisäksi tiloihin tulee sisustustavaramyymälä ja mahdollisuus nauttia kuppi kahvia pöydän ääressä. Yritys työllistää yhden työtömän nuoren ja tiskin takaa voi löytää myös suloisen kirppiskoiranpentu Debbien.

 Hannah Moijasen ja Jaana Hinkkasen itsetehdyt 80 kirppispöytää saavat pian täytettä.

Hannah Moijasen ja Jaana Hinkkasen itsetehdyt 80 kirppispöytää saavat pian täytettä.

– Haluamme olla esimerkkinä että haaveita voi toteuttaa. Eivät kaikki ole meihin uskoneet ja välillä meille on vähän naureskeltukin. Mutta jos emme olisi tehneet tätä nyt, se olisi jäänyt harmittamaan, toteaa Hinkkanen.

Avajaispäivänä Old’n Goldenissa on vielä tavallistakin enemmän naisenergiaa, kun paikalla hyörii LeKi:n mimmiliigalaisia kahvi- ja mehutarjoilijoina.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?