Maallisia ja maattomia

Kylä on siinä mielessä tasa-arvoinen yhteisö, että muodollinen koulutus tai tittelit eivät suuremmin vaikuta kyläläisten arvoon tai arvostukseen. Olitpa tohtori, maisteri tai mikä tahansa merkonomi, sillä ei ole merkitystä kyläyhteisössä. Varallisuuskaan ei paina mitään, jos omaisuus on kiinni jossain muussa kuin kylän mailla. Maaseudulla ihmisten arvon ja vaikutusvallan tärkein määrittäjä on nimittäin maanomistus.

Eräs kylätoiminnan kehittäjänä toiminut henkilö selosti taannoin kokemuksiaan eteläkarjalaisesta kunnasta. Hän oli olettanut, että esimerkiksi muualta muuttanut yrittäjä valitaan maaseudun kehittämistyöryhmään, mutta toisin kävi. Aikansa ryhmän koostumusta ihmeteltyään hän oivalsi, että valitut olivat suurimpien tilojen omistajia.

Toki maalla arvostetaan yhteiskunnallista asemaa siinä missä muuallakin. Ainakin kyläkoulun opettaja on arvohenkilö. Kylän toiminnan ja kehittämisen kannalta maanomistajat ovat kuitenkin avainasemassa. Siksi pelkän talo- tai mökkitontin omistaja ei kuulu niihin piireihin, joissa kylän asioista sovitaan, aivan riippumatta hänen asemastaan kylän ulkopuolella. Maaseudun ja ulkopuolisen yhteiskunnan arvohierarkiat eivät juuri sekoitu.

Vajaan tai parin hehtaarin tonttia hallitseva uudisasukas ei silti ole mikään kummajainen. Tilallisten ohella maalla on ennenkin asunut myös tilattomia ja maattomia, kuten torppareita ja mäkitupalaisia. Tämä tilaton väestö autteli talon töissä tai hankki elantonsa vaikkapa käsityöläisammateista. Polttopuut saatiin kyläläisten metsistä työkorvausta vastaan.

Tässä kylän elämänjärjestyksessä maattomat maallemuuttajat ovat mäkitupalaisia. Nykyisen tekniikan aikaan heistä ei juuri ole apua heinäpellolla tai muissa sesonkiluonteisissa töissä, eikä monella kaupungista muuttaneella ole niihin halua tai kuntoa. Toki moni mökkiläinen tekee mielellään harvennushakkuuta jonkun kyläläisen metsässä takka- ja saunapuita hankkiakseen. Tuskin kukaan olisi torpparinvapautuksen aikaan uskonut, miten korkea koulutustaso 2010-luvun mäkitupalaisilla on!

Oman lisänsä maalaisyhteisöön tuo sen isäntävaltaisuus. Suomen perintökaari on jo aikoja sitten tasa-arvoistunut siten, että kaikilla lapsilla on periaatteessa yhtäläinen perintöoikeus sukupuoleen katsomatta. Silti sukupolvenvaihdoksessa tila siirtyy yleensä pojalle. Ja omistussuhteista riippumatta miestä puhutellaan perheen pääksi ja tilanomistajaksi. Eräs naistuttavamme tuskastui tähän ja hankki metsää omiin nimiinsä samasta kylästä, jossa heillä on vapaa-ajanasunto miehen kotitilan mailla. ”Ei ollut mitään vaikutusta”, oli hänen lopputoteamuksensa.

Miestä ei puhutella perheen asioista päättäväksi isännäksi siksi, etteikö kyläyhteisö tietäisi, kenen nimissä tila on. Totta kai kyläläiset tietävät, kuka on perillinen ja kuka ”kotivävy”. Miestä puhutellaan tilanomistajaksi hienotunteisuussyistä. Vastaavasti pidetään hienotunteisena kysyä talon emännältä, mitä kukkia ja muita istutuksia hän on laittanut pihalle tai mistä hän on hankkinut uuden olohuoneen kaluston. Omistajapariskunnan puhuttelemisen monikossa voisi tulkita uteluksi siitä, millainen työnjako perheessä vallitsee ja kuka mistäkin päättää.

Vaikka maanomistus määrittää monilta osin maaseudun arvohierarkiaa, valtaosa kylien väestä koostuu nykyajan mäkitupalaisista, jotka myös pitkälti pyörittävät harrastustoimintaa. Kylätoiminnassa tarvitaan maattomien ammattitaitoa eri aloilta, ja siinä maallemuuttajat ja vanha maalaisyhteisö myös verkostoituvat keskenään. Ei siis tarvitse ryhtyä tilanomistajaksi päästäkseen mukaan kyläyhteisöön.

 

Pertti Alasuutari,
sosiologian professori

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>