Kuntavaalien siirto ei sovi Lempäälälle

Lempäälän kunnanhallitus katsoo, että ehdotus kunnallisvaalien siirtämiseksi lokakuun neljännestä sunnuntaista huhtikuun kolmanteen sunnuntaihin on epätarkoituksenmukainen eikä huhtikuun kolmannesta sunnuntaista ole tarpeen muodostaa yleistä vaalipäivää. Jos ehdotus menee läpi kunnallisvaalit ja eduskuntavaalit vuorottelisivat kahden vuoden välein saman vaalipäivänä.

Asiaa valmistelleen oikeusministeriön työryhmän näkemyksen mukaan kunnallisvaalien aikaistaminen keväälle merkitsisi käytännössä sitä, että uusi valtuusto pääsisi päättämään jo seuraavan vuoden talousarviosta ja kunnallisverosta. Vaalien tulos heijastuisi aikaisempaa välittömämmin kunnan toimintaan, ja uuden valtuuston vaikutusmahdollisuudet paranisivat verrattuna nykykäytäntöön. Kunnallisvaalien siirtämisellä pyritään lisäksi siihen, että huhtikuun kolmas sunnuntai yleisenä vaalipäivänä lisäisi äänestysaktiivisuutta. Lempäälän kunnanhallituksen mukaan vuoden vaihde on parempi ajankohta uuden valtuuston aloittaa toimintansa eikä uusien valtuutettujen perehdyttämiseksi tule turhan kiire.

Ministeriön työryhmä esittää lisäksi, että neuvoa-antavien kunnallisten kansanäänestysten järjestäminen sallitaan kunnallisvaalien yhteydessä. Nykyisin kunnallisten kansanäänestysten järjestäminen vaalien yhteydessä on kielletty.

Kunnallisvaalit järjestettäisiin ensimmäisen kerran huhtikuussa vuonna 2017.

Lempäälän kunnanhallitus suhtautuu myönteisesti oikeusministeriön työryhmän esitykseen sähköisen nettiäänestyksen ottamisesta käyttöön perinteisten äänestystapojen rinnalle. Lempäälän kunnanhallituksen mukaan nettiäänestysmahdollisuuden kehittäminen kunnallisissa neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä on hyvä asia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?