25 keinoa, jolla lisäät positiivisuutta elämääsi. Opettele positiivinen asenne. Hymyile päivittäin.
Mutta entä jos ei hymyilytä?
Kannatan itsekin positiivista elämänasennetta, sen avulla ei tarvitse jäädä märehtimään pieniä vastoinkäymisiä. Hymy tarttuu helposti niin tuttuun kuin tuntemattomaankin. Joskus on kuitenkin väärin vaatia hymyä, sillä ihmisellä pitää olla tilaa myös surra.
Tänä vuonna olen surrut paljon, useampaakin yksittäistä asiaa. Kyyneleitä on valunut rutkasti, niin koiraa lenkittäessä, elokuvissa istuessa kuin kotonakin. Välillä alakulo on muuttunut vihaksi, ja ympäristöön on kantautunut ärräpäitä. Joinakin päivinä olo on ollut iloinen ja hyvä, mutta vaihtunut taas suruun ja ahdistukseen. Yhteistä surullisille päiville on ollut kuitenkin se, että negatiivisia tunteita on ollut vaikea näyttää muille. Ei haluaisi olla pillittävä, heikko tai vihainen. Ei haluaisi aiheuttaa muille vaivaa ja huolta.
Onneksi kesällä on paistanut aurinko, jolloin surua on voinut piilotella aurinkolasien takana.Vaikka pahimpina aikoina tekisi mieli käpertyä peiton alle, ja jäädä sinne koko viikoksi surkuttelemaan omaa tilaansa, ei niin kannata tehdä. Tärkeää on näyttää suru hyvälle ystävälle, läheiselle tai ylipäätänsä jollekin, jolta voi saada tukea. Monenlaisia sururyhmiäkin on olemassa. On helpottavaa todeta, ettei surun kanssa ole yksin. Ei ole tulossa hulluksi, vaikka siltä välillä tuntuisikin.
Koska suru tuntuu välillä fyysisestikin, voi kipuilusta puhuminen rauhoittaa ja helpottaa oloa. Jos tunteita välttelee tai pakenee esimerkiksi touhuamalla vimmatusti, niitä voi koteloitua kehoon, ja haudatut tunteet voivat puhjeta esiin myöhemmin fyysisinä sairauksina, ahdistuksena tai masennuksena.
Tuskallisinta suruprosessissa on se, kun luulee jo selättäneensä surun kokonaan, ja se iskee taas kovaa. Kärsivällisyyttä tarvitaan, jotta jaksaa rämpiä pohjamudissa yhä uudelleen ja uudelleen. Itku kuitenkin puhdistaa oloa ja helpottaa, joten kyyneleet saavat luvan vieriä.
Artisti Jenni Vartiaisen levyllä on Jukka Immosen säveltämä ja Mariskan sanoittama kappale Suru on kunniavieras. Siinä kuvataan upeasti kyynelten tarpeellisuutta: ”Surua kyynelin kastella täytyy, jotta se puhkeais kukkaan. Helli ja hoivaa, varoen vaali, ettei se menisi hukkaan”. Laulussa kerrotaan myös surun aaltomaisuudesta ja muistojen tärkeydestä. Lohtua surevalle tuo laulun lupaus siitä, että vielä tulee se toinen päivä, kun on kepeät askeleet.
Vaikka kesä on taipumassa syksyksi, olo on toiveikas. Surun hetket laimenevat, ja iloisia aikoja on yhä enemmän. Lenkillä pinkaisen juoksuun, ja suuni kääntyy hymyyn koiran riemukasta nelistämistä katsoessani.
