Liiga-KooKoo ei antanut Kisan yllättää itseään

Ensinnäkin onnittelut Kouvolan KooKoolle, joka nousee kaudeksi 2015-16 jääkiekon SM-liigaan! Toiseksi KooKoo näytti Kouvolassa sarjakärjen ja keskikastin eron voittamalla Lempäälän Kisan 4-2 (1-0, 3-0, 0-2). Kun kymenlaaksolaisen kiekkoylpeyden Liiga-nousu oli saanut sinettinsä alkuviikosta, oli Kouvolassa juhlatunnelma niin kaukalossa kuin katsomossakin. Kisa joutui ensimmäisenä Mestis-seurana kohtaamaan vapautuneen, ilman paineita tulevasta pelaavan KooKoon, ja se näkyi karusti tulostaululla. Edes kulta-Juhan eli viime vuonna KooKoon Mestis-mestaruuteen ja näin liiganousun porteille valmentaneen Juha Juujärven paluu vanhaan kotihalliinsa ei auttanut lempääläisiä yllättämään KooKoota.

– Yleisö näytti hienoa urheilukulttuuria ottamalla Juujärven suosionosoituksilla ja huudoilla vastaan, kertoi ottelun alun tunnelmasta LeKin valmentaja Miikka Kuusela.

– Hieman lisäbuustia tuli, kun vastassa oli nousun varmistanut porukka, mutta lähtökohtasesti lähdimme haastamaan tämän hetken Mestiksen kovinta porukkaa ja siinä ihan ok onnistuimmekin, Kuusela jatkoi.

Kisan kokoonpanosta puuttuivat Masi Marjamäki sekä loukkaantuneet Jimi Santala ja Markus Jokinen. Jokisen sairausloma venyy vielä noin kuukauden. Ilman sopimusta Tapparaan jäänyt Henri Tuominen pelaa LeKissä jatkossa ottelukohtaisella sopimuksella. Maalinsuulla kohtasivat Mestiksen alkukauden kaksi parasta maalivahtia, kun Dominik Hrachovina saapui jälleen LeKin maalille ja KooKoon veräjää vartio kanadalainen Frederic Cloutier.

Kisa lähti otteluun vauhdilla ja KooKoo näytti olevan liiankin rennoissa fiiliksissä. Kisa hallitsi ottelua selvästi ennen  ensimmäistä puolen erän aikalisää. Paras paikka oli Valentin Claireaux´lla, joka ampui kuitenkin päädystä kimmonneen kiekon tyhjän maalin ohi ylivoimalla. Kisa pääsi kokeilemaan 5-3 ylivoimaa puolitoista minuuttia, mutta kolmion keskellä pyörinyt Henri Tuominen eikä sen paremmin viivasta laukonut Miikka Männikökään saanut avausmaalia aikaan.

KooKoo sai pelillisen kohmeensa sulamaan erän edetessä ja meni 1-0 johtoon 17. minuutilla Tuukka Laakson uran ensimmäisellä Mestis-osumalla. Sen jälkeen mustaoranssi kotijoukkue menikin menojaan Liiga-nousijalle arvokkaaseen tapaan: toisen erän puolen välin aikana KooKoo latoi kolmesti kiekon Hrachovinan selän taakse kuuden minuutin pätkän aikana. Maalikarkelot aloitti kovaluinen puolustaja Pauli Levokari hirmulämärillään, 3-0 syntyi ylivoimalla Juuso Rajalan puhkaistessa Kisan alivoimaneliö löytäen Ossi Ikosen takatolpalta ja ottelu näytti olevan sinettiä vaille valmis Mikko Virtasen osuttua rangaistuslaukauksesta.

– Alussa olimme hyvin pelin päällä, mutta sitten koittivat mustat hetket. Ensimmäisen erän ylivoimien tuhrimisessa meni ote. Toisessa erässä kaveri sai liian helppoja maaleja, Kuusela harmitteli.

Kisalla oli ongelmia oman päädyn mies vastaan mies -tilanteissa ja usein KooKoo-pelaaja oli liian vapaana maalilla. Parhaiten Kisa-puolustajien tuuliajon hyödynsi Timo-Pekka Heikkinen, joka pääsi kahdesti Hrachovinan kanssa nokikkain tekemättä kuitenkaan maalia. Pakkipari Petteri FrimanJimi Kuronen keräsi kaksi miinusta toisen erän aikana. Toisen erän heikkouden huipensi Jussi Pesosen ulosajo huitomisesta kaksikymmentä sekuntia ennen erän loppua.

Kolmas erä eteni jäähyjen viitoittamana, molemmat kuluttivat vuorotellen jäähyboksin penkkiä. LeKi ei luovuttanut lukemista huolimatta ja sai vielä aikaan loppukirin Jesse Huhtalan johdolla. Pelin 13. hyökkääjänä aloittanut nuori keskushyökkääjä pääsi irti kolmannessa erässä ja kirjautti kuusi minuuttia peliaikaa ja kaksi maalia! Huhtala kavensi tilanteeksi 4-1 ylivoimalla Claireaux´n ja Männikön syötöistä. Valmentaja Juujärvi painotteli loppupelin maalivahdin ja kuudennen kenttäpelaajan välimaastossa, Hrachovina lähti kolmesti maaliltaan ja kerran se tuotti tulosta: 4-2 -osuma syntyi ilman maalivahtia kaksi minuuttia ennen loppua saman kolmikon toimesta Huhtalan viimeistellessä.

– Todella hienoa nuorelle pelaajalle, toivottavasti onnistuu myös voittopeleissä samalla tapaa jatkossa, Kuusela kehui kahden maalin miestä Huhtalaa.

KooKoo ei kuitenkaan antanut yllättää itseään, eikä Kisa päässyt enää maalin päähän. KooKoo jatkaa Mestiksen kärjessä, kun taas LeKi jahtaa kauden ensimmäistä täyttä pistepottia vieraskaukalosta. Seuraava mahdollisuus siihen tarjoutuu jo perjantaina Savonlinnassa SaPKon vieraana. Kauden ensimmäinen kolmen ottelun viikko huipentuu lauantaiseen kotipeliin sarjan loistavasti aloittanutta JYP-Akatemiaa vastaan.

– Onhan tämä hienoa, että pelejä tulee koko ajan. Lauantaita ei vielä mietitä, vaan Savonlinnaan lähdetään kolme pistettä mielessä. Tästä jäi sopivasti nälkää, sillä tulos oli selvä pettymys meille, Kuusela linjasi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?