Talouskurimus johti tiukkaan budjettiin Lempäälässä

Yli viisituntiseksi venynyt kokous väsytti välillä valtuutettujakin, vaikka keskustelu olikin vilkasta.

Yli viisituntiseksi venynyt kokous väsytti välillä valtuutettujakin, vaikka keskustelu olikin vilkasta.

Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi viime keskiviikkona kunnanhallituksen esittämän budjetin. Keskustelua ja lukuisia äänestyksiä kokous tosin vaati.

Yleinen taloudellinen tilanne on vaatinut tiukan budjetin, jossa on jouduttu luopumaan monesta asiasta.

Hiljattain uudistetun terveysaseman tilat sallisivat useampia vuodepaikkoja kuin tällä hetkellä on käytössä. Sosiaali- ja terveysjohtaja Vesa Helin esitti valtuustolle laskelmia siitä, kuinka paljon tulee maksamaan, jos lisäpaikkoja pitää ostaa muualta. Henkilökunnan määrä vaikuttaa siihen, kuinka paljon potilaspaikkoja voidaan pitää käytössä.

Tällä hetkellä terveysasemalla on käytössä 29 paikkaa, mutta tarvetta olisi jatkossa todennäköisesti useammalle paikalle. Akuuttiapuna on tähän asti käytetty määräaikaisia työntekijöitä, jotta on saatu käyttöön lisäpaikkoja.

Kunnalle on myös tullut siirtoviivemaksuja siitä, kun potilaat ovat joutuneet odottamaan terveysasemalle pääsyä erikoissairaanhoidossa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on esittänyt lisähenkilökunnan palkkaamista, mutta kunnanhallitus oli toista mieltä. Lempäälän kunnan työntekijämäärä pysyy entisellään.

Hannu Lehikoinen (vas.) esitti, että terveysasemalla palkattaisiin kolme uutta työntekijää. Näin voitaisiin pitää auki 34 vuodeosastopaikkaa.

– Meillä on uusi upea terveysasema, jossa olisi paikkoja, mutta hoitajia ei ole, päivitteli Riikka Kivelä (vas.)

Hannu Lehikoisen esitys lisähenkilöstöstä kaatui äänin 30–11.

Kuljun sulut toteutuvat taas

Kuljun terveysaseman kesä- ja talvisulut puhuttavat vuodesta toiseen. Tällä kertaa äänestys päätyi täpärästi hallituksen esityksen puolelle. Äänin 22–20 sulut toteutetaan tulevanakin vuonna.

Riikka Kivelä esitti, että terveysaseman päivystys- ja ilta-aikoja ei supisteta, kuten kunnanhallitus esitti. Kivelän esitys kaatui äänin 29–13.

Kivelä ehdotti myös, että Lempäälän keskustan kehittämiseen varatuista rahoista siirrettäisiin 100 000 euroa johonkin hyödyllisempään tarkoitukseen kuten liikuntatoimeen. Äänin 37–5 tämä esitys hylättiin.

Valtuusto hyväksyi Kuokkalan, Hakkarin ja Herralan osayleiskaavan. Valtuustoa mietitytti se, että Lastenkodin uimarannan laajennusvara oli poistettu kaavasta. Alueella on kolme omakotitaloa, joiden tonttimaita on ollut yleisessä käytössä. Kaavamuutoksella haluttiin välttää mahdolliset ristiriitatilanteet.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?