Lempäälä säästi eikä rakentanut

Innostuinpa kunnallisneuvos Raimo Sirénin kirjoituksesta muistelemaan menneitä ja vähän myöhempääkin aikaa. Lempäälä valittiin tosiaankin Suomen talouskunnaksi 1999. Ja Sirén on oikeassa velkamäärämme suhteen silloin. Miten tuohon lukuun päästiin, onkin jo toisen tarinan paikka.
Lempäälä taisi olla ainoita kuntia, jotka lamakaudella maksoivat velkaansa pois. Edullisen rakentamisen aikana emme investoineet vaan säästimme.

Kun kunnan asukasluku on kasvanut noin 6 000 asukkaalla (noin 30 %) vuoden 1999 jälkeen, lienee selvää, että useisiin palveluihin on tarvinnut panostaa. Taivasalla on vaikea opettaa ja hoitaa sairaita.

Onhan se vaatinut tuloveroprosentinkin korotusta ja velkamäärän lisäämistä. Jälkiviisaasti voisi kysyä, että olisiko silloin 1990-luvun lopulla sittenkin kannattanut panostaa rakentamiseen.

Hämmästelin kirjoituksen sävyä Sirénin kertoessa virkamiesten ja luottamushenkilöiden toteamuksesta, että kuntalaiset pitävät siitä, kun saavat runsaasti hyviä palveluksia. Oletko tosiaankin eri mieltä?

Mielestäni kunnan tehtävä on ensisijaisesti tarjota hyviä palveluita asukkailleen.
Itse maksan ilolla veroni Lempäälään, jotta jatkossakin näin tulisi olemaan.

 

Hannu Lehikoinen

opettaja, kunnanvaltuutettuna myöskin 1999

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>