Onko uusi terveyskeskussairaala vailla riittävää henkilöstöä?

Lempäälään on valmistunut terveyskeskuksen laajennus, johon on liittynyt myös vuodeosaston paikkojen lisääntyminen. Vuodepaikkoja osastolla on nyt 56, joista on voitu ottaa käyttöön nykyisen henkilöstömäärän puitteissa vain 29.

Kuitenkin tarve nykyisellään on ollut ottaa käyttöön 34–35 paikkaa. Paikkaluku saatiin nostettua 34:ään, kun osastolle palkattiin kolme määräaikaista työntekijää vuoden loppuun.

Jotta tarpeeseen myös tulevaisuudessa pystyttäisiin vastaamaan, ehdotti sosiaali- ja terveyslautakunta talousarvioon 2015 henkilöstölisäyksiä vuodeosastolle.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan esityksestä huolimatta kunnanjohtaja/kunnanhallitus antoi valtuustolle talousarvioesityksen vuodelle 2015, josta henkilöstölisäykset oli poistettu.

Hannu Lehikoisen esityksestä valtuuston kokouksessa (26.11.) äänestettiin henkilöstölisäyksistä. Tulos oli 1 tyhjä ja 30–11 henkilöstölisäyksiä vastaa.

Järjettömintä asiassa on se, että henkilöstölisäyksiä vastustetaan mm. kunnan taloustilanteeseen vedoten. Kuitenkin, kuten sosiaalijohtajakin asian valtuuston kokouksessa kertoi, saattaa kunta joutua maksamaan moninkertaisen summan kolmen hoitajan palkkaan verrattuna, kun ja jos joudumme makuuttamaan kuntalaisia kalliissa erikoissairaanhoidossa, kun ei ole resursseja hoitaa heitä omassa yksikössä.

Henkilöstöltä saadun palautteen mukaan paikkaluvun lisääminen 34 vuodepaikkaan vakinaista henkilöstöresurssia lisäämättä tarkoittaa käytännössä potilasturvallisuuden vaarantumista, asiakaslähtöisyyden ja hoidon laadun heikkenemistä, kehittämistoiminnan pysähtymistä sekä henkilöstön kuormittuneisuuden kohtuutonta lisääntymistä.

Me Lempäälän vasemmistolaiset olemme huolestuneita terveyskeskuksen vuodeosaston tilasta ja tulevaisuudesta.

 

Hannu Lehikoinen, valtuutettu (vas.)

Hannele Lehikoinen, valtuutettu, sos- ja terveyslautakunnan jäsen (vas.)

Satu Kosola, sivistyslautakunnan jäsen (vas.)

Tuula Linnusmäki, varavaltuutettu (vas.)