Alkoholiveroa laskettava ravintoloissa

Kuningas alkoholi, sen kulutus ja verotus ovat takuuvarma, intohimoja ja suuria tunteita herättävä keskustelunaihe. Toivoisin tässä herättäväni analyyttistä ja älykästä keskustelua, ilman kiihkoa ja tekohurskautta, siitä mitä alkoholiverotukselle tulisi tehdä. Lähestyn asiaa puhtaasti valtiontalouden ja verotulojen kertymän kohentamistarpeen sekä työllisyyden kannalta.

Alkoholiveroa on kautta vuosikymmenten nostettu, välillä varovasti laskettu, ja lopulta taas palattu jatkuvan nostamisen perinteeseen. Onko hintojen nostamisella tavoiteltu kulutuksen vähentämistä vai valtion verotulojen kasvattamista, vaiko molempia? Tämä on jäänyt epäselväksi.

Verotulot eivät ainakaan kerry veron nostamisen kanssa, hintojen noustessa kuluttajat siirtyvät ostamaan alkoholinsa enenevässä määrin Virosta. Kulutuskaan ei laske, päinvastoin, näkemykseni mukaan halpa Viron alkoholi kiihottaa kansalaisia entisestään ostamaan ja kuluttamaan alkoholituotteita yhä vain enemmän. Valtion alkoholin myyntitilastot koskevat siis kauppaa Suomessa, niissä tilastot antavat oikean kuvan ostokulutuksen pienentymisestä Suomessa ja virheellisen kuvan kokonaiskulutuksen pienenemisestä.

Miten saada lisää verotuloja valtiolle? Kannatan alkoholiveron laskemista ruokaravintoloissa. Ruoan yhteydessä tarjotun alkoholin vero voitaisiin laskea samalle tasolle ruoan arvonlisäveron kanssa. Näin saataisiin ohjattua kohtuullista kulutusta ja käyttöä ravintoloiden valvottuihin olosuhteisiin. Veron lasku voisi koskea mietoja alkoholijuomia, kuten olutta ja viiniä. Uudistus toisi huikean piristysruiskeen kituvalle ja hiipuvalle ruokaravintola-alalle. Vaikutukset työllisyyteen voisivat olla mittavat. Uusien ruokaravintoloiden avatessa ja vanhojen toimintaedellytysten parantuessa syntyisi runsaasti uusia työpaikkoja kokeille, tarjoilijoille, ovimikoille, siivoojille ym. hotelli- ja ravintola-alan työntekijöille. Verotulojen kasvu valtiolle olisi huikea.

Ihmiskunta on käyttänyt mietoja alkoholijuomia koko olemassaolonsa ajan, jo raamatullisista ajoista lähtien. Viinit ja oluet ovat olleet käypä ruokajuoma mm. säilyvyytensä vuoksi. En kannata humalakulttuuria. Kohtuullinen käyttö tulee hyväksyä ilman suurempaa moralisointia. Tapoja ja perinteitä voisi hakea vaikka Välimeren maista. Siellä tapoihin kuuluu istua päivän päätteeksi koko perheen voimin ruokapöytään kotona tai tavernassa. Ruoasta ja viinistä nautiskellaan kohtuudella, mukana ovat usein isovanhemmat. Kaikilla on kivaa, kukaan ei humallu eikä ala riitelemään.

Näistä teemoista toivoisin käytävän rehtiä ja mutkatonta keskustelua.
Olli-Pekka Tuomi
Kansanedustajaehdokas (kesk)
Ruovesi