Arvio: Ei ihan kestä aikaa

hönttinä Aadolfina kekkuloiva Jari Mäkinen ja Juuliaa rempseästi tulkitseva Johanna Pekola naulitsevat katseen tehokkaasti.
Hönttinä Aadolfina kekkuloiva Jari Mäkinen (oik.) ja Juuliaa rempseästi tulkitseva Johanna Pekola naulitsevat katseen tehokkaasti.

Lempäälän Nuorisoseura: Tohvelisankarin rouva
Käsikirjoitus: Maria Jotuni
Ohjaus ja sovitus: Kaarina Perola
Arvio: ***

Suomi täyttää kohta täydet sata vuotta, mutta mitä yhteistä tällä rikkaalla ja huippukoulutetulla väellä on viime vuosisadan alun köyhän kansan kanssa?

Kysymys jäi mieleen myllertämään Tohvelisankarin rouvan jälkeen. Näytelmä paljastaa, kuinka paljon suomalainen yhteiskunta on muuttunut viimeisten sadan vuoden aikana.

Tohvelisankarin rouva tuli ensi-iltaan vuonna 1924. Tuolloin suuri osa yleisöstä poistui paikalta kesken esityksen. Näytelmä julistettiin siveettömäksi humpuukiksi ja Kansallisteatterin johto haukuttiin moraalisesti mädäksi. Vakavista asioista ei suvaittu vitsiä väännettävän.

Nyt miltei vuosisadan takainen teatterisota tuntuu absurdilta. Lempäälän Nuorisoseuran Tohvelisankarin rouva on kepeätä rakkausdraamaa. Salkkareissakin on siveettömämpää menoa.

Lähinnä näytelmää voisi kuvailla ihmissuhdefarssiksi. Rahanhimoisella Juulia-rouvalla on salarakas Veijo, kun taas liian kiltti aviomies Aadolf haaveilee emännöitsijästään Riikasta, jonka kanssa on aiemmin saanut pojan. Kaikenlaista romanttista säpinää on myös palvelusväellä.

Draaman ainekset kiertyvät Aadolfin rikkaan Justus-veljen perinnön ympärille. Sitä etenkin Juulia himoitsee.

Näyttelijöistä esiin nousee Justusta esittävä Eero Väätäinen, vaikka piipahtaminen lavalla onkin pikainen. Myös hönttinä Aadolfina kekkuloiva Jari Mäkinen ja Juuliaa rempseästi tulkitseva Johanna Pekola naulitsevat katseen tehokkaasti.

Aivan iholla esitys ei pääse. Samalla, kun aika on tasoittanut kohunäytelmästä karkeimmat rosot, on se myös vienyt tehoa Maria Jotunin kieleltä. Ainakin allekirjoittaneelle henkilöhahmot jäävät osittain etäiseksi sen vuoksi, että heidän puhetavastaan tulee mieleen mustavalkoiset Suomi-filmit. Tosin alle kolmekymppinen mies tuskin on näytelmän ydinkohderyhmää.

Silti näytelmä jättää hyvän maun suuhun. Se on ytimeltään ajaton. Vaikka miten kieroillaan, juonitaan ja himoitaan mammonaa, on aina suurempia voimia kuin halu rikastua. Kuten vaikkapa halu rakastua.