Rämö Pirkanmaan Jätehuollon hallitukseen

Lempäälän vastanimetty uusi kunnanjohtaja Heidi Rämö tuli heti tuoreeltaan valituksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n hallitukseen.

Pirkanmaan Jätehuollon hallituksessa kaudella 2015–16 ovat Oskari Auvinen Kangasalta, Heidi Rämö Lempäälästä, Piila Paalanen Nokialta, Juha Kuusisto Orivedeltä, Olli Niemi Pirkkalasta sekä Antti Ivanoff, Esa Kanerva ja Oras Tynkkynen Tampereelta.

Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n liikevaihto oli 37,9 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 3,3 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa oli 64 henkilöä vuonna 2014.

Pirkanmaan Jätehuollon tehtävä on tuottaa kunnille lakisääteisesti kuuluvat jätehuollon tehtävät. Pirkanmaan Jätehuollolla on 17 omistajakuntaa ja yhtiön toimialueella asuu 430 000 asukasta.

– Tuleva vuosi tuo tullessaan monia muutoksia. Vuoden 2016 alussa astuu voimaan orgaanisen jätteen kaatopaikkarajoitus ja Tammervoiman hyötyvoimala käynnistyy. Voimalassa tuotetaan nykyisin kaatopaikalle päätyvästä sekajätteestä sähköä ja lämpöä.  Hyödynnettävät jätteet ja vaaralliset jätteet lajitellaan entiseen malliin, kertoo toimitusjohtaja Harri Kallio.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?