Aurinko paistaa ja linnut lirkuttelevat kauniissa sunnuntaiaamussa. Aamu on vain kahvia vailla. Moccamasterin sijaan aamukahvini tarjoilee tänään Veston Matti. Paikkakaan ei ole perinteinen keittiön pöytä, vaan Kotkanpesä-kota Vesilahdessa.
Vesilahden luonto ja latu on tarjonnut sunnuntaisin ulkoilijoille nokipannukahvit kodalla jo kahdeksantoista vuoden ajan. Kahvimestarina häärii Matti Vesto, jonka nokinen pannu kaataa kupin jos toisenkin aamuvirkuille kotavieraille. Oikein kauniilla säällä kävijöitä on kahden tunnin aikana jopa sata. Normisunnuntaina paikalla on noin kolmisenkymmentä henkeä. Vakikävijöitä on paljon, mutta uusille tulijoille on kuulemma aina paikka löytynyt. Niin löytyy tänäänkin, kun istahdan alas kahviani maistelemaan.
Utelen, että mistä asioista Kotkanpesällä turistaan. Vesto kertoo, että yleensä tapana ei ole tapana puhua työasioita ja politiikasta. Muu väki kuitenkin toteaa, että kyllä Arkadianmäeltä voitaisiin käydä Vesilahdessa kuuntelemassa miten maan asiat saadaan kuosiin.
Vesilahden luonto ja latu ylläpitää Kotkanpesän lisäksi Pohjankotaa. Vesilahdelta löytyy muitakin kotia ja talvisin kotien välillä kulkevat Veston Matin ajamat hiihtoladut. Joulun alla, viikkoa tai paria ennen, keitellään kodalla joulupuuroa. Silloin Vesto herää anivarhain, koska puuro pitää saada tulille jo puoli viideltä. Haapasen Aarni tuo puuron kylkeen rusinasoppaa. Huonolla kelillä paikalle saapuu kuusikymmentä puuronsyöjää, paremmalla ilmalla kävijöitä voi olla kahdeksankymmentä.
Mikä sitten saa nämä kahvittelijat Kotkanpesälle sunnuntai toisensa jälkeen? Ainakin kahvi, kuuluu monesta suusta. Tarkennuksena lisätään, että vieläpä erittäin hyvä kahvi. Liikunta, hyvä ja samanhenkinen porukka, kaunis luonto houkuttelevat monia. Kahvinkeittäjäkin mainitaan, eli Veston Mattia tullaan tervehtimään ja kuulumiset kyselemään.
Tärkeä osa ehtaa kotaelämystä on myös tuleen tuijotus. Silloin syntyy yhteys toiseen, eikä sanoja tarvita. Hiljaisuuden, joskus pitkänkin, rikkoo vain toteamus:
– Tarvisko laitaaa klapi lisää?
