Järventausta EM-rajan kimpussa

Lempääläinen kiekonheittäjä Heini Järventausta on saanut taakseen ehjän ja terveen treenikauden. Heti kevään ensimmäisissä kilpailuissa kilon painoinen kiekko on lentänyt liki 50 metrin viivaa. Paras noteeraus toistaiseksi on ollut Nokialla syntynyt 49.96, mikä jäi kismittävät neljä senttiä Tallinnan heinäkuisten 22-vuotisten EM-rajasta.
Kiekonheitosta on muutamien viime vuosien aikana kehkeytynyt yksi naisyleisurheilun kärkilajeista. Johtotähti Sanna Kämäräinen on puhkaissut 60 metrin rajan ja on jo valittu Suomen edustajaksi Pekingin MM-kilpailuihin. Kämäräisen takana on iso kaarti haastajia, osa kokeneempia ja osa nuoria, kuten LeKi-Yleisurheilua edustava 21-vuotias Järventausta.
Tämän kisasesongin kolme tavoitetta Heinillä on selvitä Tallinnan EM-joukkueeseen, pärjätä Porin Kalevan kisoissa sekä ottaa perheen ennätys pois isältään Pertti Järventaustalta, joka heitti vuonna 1986 53,04. Isä-Pertti on valmentanut tytärtään tähän kauteen saakka, mutta nyt päävastuun Heinin valmentamisesta kantaa Anssi Mäkinen. Heini Järventaustan ennätys kirjataan viime suvelta lukemin 50,76.