Kesäistä ajokulttuuria Hiivalahdentiellä

Tänä kesänä ei tunnetusti paljon aurinko ole meitä hellinyt. Lauantaina 11. heinäkuuta Lempäälässä tätä harvinaista herkkua saatiin iltapäivällä, joskin vain hetkellisesti silloinkin.
Lähdinpä minäkin tämän harvinaisuuden innoittamatta pienelle kävelylenkille Hiivalahdentielle tarkoituksena jatkaa siitä Lahdenkylän kauniita maisemia ihailemaan. Koko hienon hetken onnistui autoilija täysin pilaamaan roiskiessaan autollaan kuravedet kasvoilleni ja vaatteilleni. En ilmestynyt eteesi mutkan takaa, vaan aivan suoralla tiellä noin kello 14 ja pysähdyin tien reunaan odottamaan, kun auto ajaa ohi.  Kun sitten hämmästyksestä toivuin ja sain kuivattua silmiäni, auto oli edennyt jo niin kauaksi, että rekisterinumerosta sain selville vain lopun numerot ja auton tumman värin.
Ymmärrän toki, että vahinkoja voi liikenteessä sattua kaikille, mutta sitä en ymmärrä, että vaikka autoilja taatusti huomasi tapahtuneen hän ei  vaivautunut pysähtymään ja pahoittelemaan tapausta. Autossa lienee kuitenkin jarrut. Käytöksellään autoilija osoitti sitä moukkamaista minä-minä-liikennekulttuuria, joka valitettavasti lisääntyy lisääntymistään. Toki poikkeuksiakin onneksi vielä löytyy autoilijoiden suuressa joukossa. Kiitos kaikille pyöräilijöille kohteliaasti tietä antaneille.
Enemmän aurinkoa, vähemmän kuraa loppukesään.

Mökkivieras

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?