Alkoikin jo vähän kyllästyttää tämä hehkutus, miten insinöörin malleilla maa paranetaan. Onneksi tuli sitten muutakin puheenaihetta, nimittäin tämä Kreikka. Kun ajatus muuttuu puheeksi, niin se samalla paljastaa, minkälaisen metaforan, mielikuvan kautta ihminen maailmansa näkee ja ymmärtää. Se kertoo myös suhtautumisesta toisiin ihmisiin.
Insinöörin ajatusmaailmaa kuvaa kone. Yhteiskunta toimii kuin kone ja ihmiset ovat tämän ison koneen osia. Tällainen ajattelu syntyi teollistumisen alkuaikoina eli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Mikään tuliterä idea se ei siis ole. Tällöin kone alkoi korvata ihmisvoimaa, syntyi liukuhihnat ja kellokallet alkoivat mitata suoritusta. Mitä enemmän koneeseen laitetaan materiaalia, sitä enemmän se tuottaa tavaraa (suurennetaan päiväkotiryhmiä ja kasvatetaan luokkakokoja). Konetta ei saa turhaan seisottaa (otetaan käyttöön kolmas lukukausi). Koneen ei tarvitse viihtyä (vähennetään kulttuuri, kirjasto ja harrastuspalveluita).
Toisenlainen metafora voisi olla kasvi. Kylvetään siemen hyvään maaperään (tuetaan nuorten perheiden elämää ja toimeentuloa, ylläpidetään maailmankuulua suomalaista neuvolajärjestelmää), annetaan sopivia lannoitteita (hyvä päivähoitojärjestelmä, virikkeitä, monipuolinen koulu), kunnes sitten kasvi kukkii (valmistuminen johonkin ammattiin) ja tuottaa satoa (mieleinen, palkitseva työ). No, loppuun voidaan kuvitella valmistautuminen kompostointiin (nuorempien sukupolvien opettaminen, hiljaisen tiedon jakaminen).
Hyvin yleinen metafora yritysten ja julkisten laitosten hallinnossa on sota. Taistellaan ebolaa, työttömyyttä, virkavaltaisuutta, laiskuutta vastaan. Ollaan häviämässä sota velkaantumista vastaan. Suunnitelmat jalkautetaan kentälle (esikunnasta miehistölle). Johtamistapa on käskeä ja totella.Suurin osa on saanut ainoan johtamisoppinsa armeijasta, minkä melkein kaikki miehet ja monet naisetkin Suomessa ovat käyneet. Käskeminen perustuu asemaan eikä siitä neuvotella. Sen sijaan esimerkiksi Ruotsissa, missä ei ole käyty sotia sitten Kustaa II:n ja silloinkin suomalaisten renkipoikien avulla (vertaa Porilaisten marssin säkeet) ja missä asevelvollisuuden kanssakin on vähän niin ja näin, niin siellä usein keskustellaan ja keskustellaan eikä päätöstä sittenkään tahdo syntyä. Tähän suomalaiset sitten usein tuskastuvatkin.
Mielenkiintoinen metafora on polku tai puro, ja tietenkin tie, joki, virta, junamatka ja sen sellaiset. Kerran mietin millainen on minun oppimiseni malli. Olin siihen mennessä kiivennyt Saanatunturin huipulle muutaman kerran. Oppimiseni on sen kaltaista. Tunturin juurella en vielä tiedä, mitä tulossa on. Kiinnostuneena ja uteliaana kuitenkin lähden liikkeelle. Pitkospuita ja polkua noustessani kohtaan uusia näkymiä, kasveja, lintuja, joskus muita ihmisiä. Opin uusia asioita. Vähitellen kun kiipeäminen alkaa jo painaa jaloissani, toivon, että huippu olisi jo tuon nousun takana. Sinne kun pääsen, niin uusi nousu on taas vastassa. Aina kun on oppinut jotain, herää uutta opittavaa. Kun sitten lopulta pääsen huipulle, olen tyytyväinen saavutukseeni. Mahtavat näköalat palkitsevat. Loppuunsuoritettu työ antaa aina suuren tyydytyksen.
Millaisten mielikuvien varassa sinä elät. Kokeile! Täydennä lause: ”Elämäni on kuin …” Nuorallatanssia, tervanjuontia, leijailua pilvissä, matalaa lentoa, yhtä juhlaa, jatkuvaa eteen päinmenoa? Mielikuva saattaa sisältää rajoittavia uskomuksia. Silloin voit vaihtaa mielikuvaa positiivisemmaksi ja enemmän mahdollisuuksia antavaksi. Kun ajattelet uudella tavalla, alat puhua uudella tavalla ja toimia uudella tavalla. ”Olen rohkea kuin leijona. Elämäni on aina vaan mukavampaa, kun osaan nauttia pienistäkin iloista.”
Teksti: Tapio Eronen
