Kuokkalankosken markkinoilla 18.7. oli entiseen tapaan telttoja myös puolueiden telttoja. Positiivista näkyvyyttähän siinä haetaan sekä vuorovaikutusta muiden kuntalaisten kanssa. Suomen Keskustan Lempäälän kunnallisjärjestö kyseli ehdotuksia byrokratian purkamiseksi.
Paperille asti ehdotuksensa kirjanneet puuttuivat ensinnäkin rakennussäädöksiin, joita ylipäänsä toivottiin väljemmiksi. Esimerkkinä tuli tilanne, jossa suvun kesämökin muodollisesti viereiselle tontille oli määrä rakentaa pieni vaja. Sille tarvittiin lupa, koska rakennus oli tontin ensimmäinen. – Säädös voi perustua ajatukseen, että vaja rakennettaisiin ihan hullusti tontin myöhempää käyttöä ajatellen, mutta miksipä omistaja niin tyhmä olisi?
Toinen esimerkki: Eikö kaava-alueen ulkopuolella voisi rakentaa kuistin laajennuksen tai autokatoksen ilman, että rajanaapureilta, jotka eivät näe koko rakennelmaa edes pelloltaan saati kotoaan, tarvittaisi hyväksymisallekirjoituksia. Tiiviillä omakotialueella naapurien hyväksyntä on tietysti tarpeen.
Tietosuoja oli oma teemansa. Yksi eläkeläisvastaja oli työaikanaan kunnan virkamiehenä yrittänyt järjestää räätälöityjä työllisyystöitä nuorille. Työn tarvitsijoista ei kuitenkaan voinut saada tietoja. – Viranomaisten tietojenvaihdon on jo yritettykin helpottaa, hyvin traagistenkin aukkojen seurauksena.
Päällekkäisiä rakenteita, moninkertaisia tarkastuksia ja lupia harmiteltiin myös. Kuokkalankosken markkinoiden järjestäjätkin ovat huomanneet lupien ja ilmoitusten kasvun. Ja tarvitseeko liikenteenohjaaja, joka seisoo lähempänä kuin 5 metriä tien reunasta todellakin erityisen koulutuksen todistuksineen? Eikö tässäkin voisi luottaa suomalaisten omaan järkeen?
Ja suoraan sanottuna: Mutkia matkaan osaavat järjestää myös etujärjestöt, jäsenistöään puolustaen, mutta toisinaan lyhytnäköisesti. Tästä kertoi teltalla tehtaiden huoltoja hoitanut yrittäjä, joka takavuosina joutui vartoilemaan paikallisilta ay-päälliköiltä lupia päästä koneiden ääreen. Toinen esimerkki yrittäjäpuolelta: kun vain ammattiliikennöitsijät saavat kuljettaa koululaisia ja päivähoitolapsia, moni kiva lähiretki jää tekemättä. – Tämä säädös perustunee myös korvausvaatimusten pelkoon. ”Kuka korvaa, jos jotain sattuu?” – lause tuhoaa monta ideaa, vaikka ”sattuman” todennäköisyys olisi alle promillen luokkaa.
Kaikki kiellot ja käskyt on tehty jossain hyvässä tarkoituksessa, todettiin. Tekijät vaan vainuavat kaikkia mahdollisia riskejä juuri oman alansa kannalta. Niinpä kansalaisten ja heitä edustavien poliitikkojen pitää ruotia säädösten sivuvaikutuksia muuhun elämään. Mitä hyvää, virkakoneiston työajan lisäksi samalla menetetään? Tässä on tehtävää myös kunnissa lautakuntatasolla.
Kiitos vastaajille ja keskustelijoille! Ehdotukset ja kirjapalkinnot (Juha Kuisman tuotantoa) on toimitettu eteenpäin.
Tiimin puolesta
Riitta Mäkinen
