Kahden SM-mitalin viikonloppu

Lempäälän Kisan yleisurheilijat osallistuivat ilahduttavan laajalla joukolla nuorten SM-mittelöihin. Laatuakin oli, sillä saaliiksi tuli 22-vuotisten sarjassa kaksi maukasta SM-mitalia ja muutama ilahduttava pistesijoitus.
Kävelijä Markus Kyrölä on palvellut isänmaataan armeijassa heinäkuun alusta alkaen, joten harjoittelu on luonnollisesti jäänyt alokas-koulutuksen höykyssä vähäiseksi. SM-mitelöissä Kyrölä lähti rohkeasti kultajahtiin haastamaan kovaa kilpakumppaniaan Elmo Koivusta.
Viisi kilometriä Markus sinni Koivusen kanssa, mutta kun hiukan ylivauhdissa tekniikka kärsi ja varoituksia pukkasi kaksikin kappaletta, oli LeKin urheilijan hidastettava tahtia ja varmistettava hopea. Aika kymmenenellä kilometrillä oli 46,37.
Kiekonheittäjä Heini Järventaustan kesä on ollut tähän asti mainio, mutta Lahdessa tulostaso notkahti yli viisi metriä normaalista. Tulos 44,98 ritti niukan naukin pronssimitaliin, joten mitalitavoite toki täyttyi vaisullakin tuloksella. Kuulassa Heini oli kahdeksas, paras pökkäys kantoi mukiinmenevät 12,03.
19-vuotisissa lahjakas Matias Mustonen on kärsinyt jalkavaivoista ja niiden tuomasta tekniikan heilahteluista. Savonlinnan SM-mittelöissä Mustonen floppasi tuloksen 190, millä kuittaantui varsin hyvä viides sija. Mitali pokattiin kolme senttiä korkeammalla tuloksella, eikä kultaankaan olisi tarvittu kuin noteeraus 198, joten aivan lähellä ikäluokkansa maan kärkeä Matiaskin on.
Keihäänheitossa Maria Laitila viskasi karsinnassa oman ja seuran ennätyksen 38,83. Finaalin paras rykäisy kantoi 37,98, mikä riitti kahdeksanteen sijaan.
Nuoremmat ikäluokat kisaavat SM-mitaleista ensi viikonloppuna. Sekä 14 – 15-sarjaan että 16 – 17-sarjaan matkaa yhteensä 22 LeKi-YU:n edustajaa.