LeKi-lentistä isketty 50 vuotta

Kisan mieslentopalloilijat kuvassa kaudella 2008 - 09.
Kisan mieslentopalloilijat kuvassa kaudella 2008 – 09.
Lentopallolla Lempäälässä on pitkä ja erittäin menestyksekäs historia. Laji on ollut monen lempääläisseuran ohjelmistossa, edelleenkin kaksi seuraa, Kisa ja Jyry, harrastaa vireästi lentopalloa ja puulaakikulttuuri elää ja voi jälleen hyvin.
Lempäälän Kisan väreissä lentopalloa on isketty 50 vuoden ajan, kun lajiaktiivit päättivät syksyllä 1965 perustaa lajille oman jaostonsa yleisseuran siipien alle. Lajin alkuunpanijoita Kisassa olivat Eino Nieminen, Jorma Tanni, Rauni Salonen, Markku Salonen, Paavo Nääjärvi, Kalevi Alvi ja Antti Lehtinen.
– Silloinen Kisan puheenjohtaa Pekka Toivonen toi minulle kotiin lentopallon, verkon ja palloventtiilin ja hän kehotti pistämään jaoston pystyyn. Lempoisten koulun eli silloisella nimityksellä tunnetun keskuskoulun pienessä salissa aloittelimme pelaamista. Aluksi osallistuimme piirisarjaan ja Lempäälän puulaakiin. 1960-luvun lopulla perustettiin ensimmäinen junorijoukkue B-poikiin. Naiset tulivat mukaan myös 1960 – 70-lukujen taitteessa, muistelee lentopallojaoston ensimmäinen puheenjohtaja Eino Nieminen lajin kisalaisia alkuhetkiä.
Puolen vuosisadan kohokohtia ehkäpä yli muiden Kisan lentopallossa on ollut kolme: kaksi C-tyttöjen Suomen mestaruutta ja miesten sarjanousu maan toiseksi korkeimmalle tasolle eli 1-sarjaan keväällä 2014. C-tytöissä kultaa toivat vuosina 1977 – 78 syntyneitten sakki Eino Niemisen valmentamana sekä vuosina 1989 – 90 syntyneet Oili Eirannon luotsaamana. Myös muita tyttöpuolen huippumenestyksiä on vuosien varrelta tullut, tuoreimpana toissavuotinen Juha Knuutilan valmentaman C-tyttöjen SM-lopputurnauksen viides sija. SM-mitaleiden makuun ovat pääseet myös ikämiespelaajat, tuoreimpina saavutuksina menneen kevään SM-kulta 40-vuotiaissa ja pronssi 35-vuotiaissa.
Koko 2000-luvun ajan Kisa ja Jyry ovat tehneet hyvää yhteistyötä lajissa muun muassa niin, että junioripuoli on jaettu Kisan hoitamaan tyttöpuoleen ja Jyryn hoitamaan poikapuoleen.
Kisan kasvateista varsin moni on edennyt urallaan pelaamaan aina maan pääsarjaan saakka. Pioneerina oli Eero Maja, joka jo 1980-luvun alussa raivasi tiensä Raision Loimun huippujoukkueeseen. Miehissä Jussi Niemi on toinen Kisa-juurinen pelaaja, joka on Valkeakosken Isku-Veikoissa pelannut SM-sarjaa. Naisten lista on pidempi, sillä SM-sarjakokemusta löytyy Noora Niemiseltä, Elina Takalalta, Päivi Paulsenilta, Sirpa Lehtimäeltä, Anni Mäkiseltä ja muutaman viikon kuluttua SM-uransa avaa Venla Huurne. Osa edellä mainituista ovat listassa tyttönimillään.
Kaudella 2015 – 16 Kisalla on koossa B-tytöistä alkaen kaikki ikäluokat junioreissa, kolme miesjoukkuetta sekä useita ikämiestiimejä. Yhteensä LeKin lentopallossa pelaa noin puolentoistasataa pelaajaa.
Miesten joukkue on iskukykyisenä ja hyvin treenanneena valmis puolustamaan 1-sarjassa viime vuotista hyvää menestystä, joka toi sarjan kolmannen sijan, mikä tuotti koko maan rankingissa 15. parhaan lentopalloseuran sijan.
LeKi-lentopallo juhlii puolivuosisataista taivaltaan työn merkeissä. Perjantaina 11. syyskuuta Vammalan Lentopallon liigajoukkue saapuu Hakkariin avaamaan juhlasyksyä. Varsinainen juhlaottelu pelataan 13. marraskuuta, kun LeKi kohtaa rakkaan kilpakumppaninsa Akaa-Volleyn Hakkarissa.