Kangaspuut jyskyvät nyt Tapolantiellä

Taitokeskus muutti Kirkonkylälle. Neuvoja Eeva Nytorp kertoo, että yhdessä huoneessa yksin on nyt tilaa on peräti viisille isoille kangaspuille. Kuva: Katariina Rannaste

Taitokeskus muutti Kirkonkylälle. Neuvoja Eeva Nytorp kertoo, että yhdessä huoneessa yksin on nyt tilaa on peräti viisille isoille kangaspuille. Kuva: Katariina Rannaste

Sukkula loimilankojen väliin ja luhan lyönnillä kude kiinni. Taitokeskus muutti kesän aikana Narvasta Vesilahden Kirkonkylälle, niinpä jatkossa kangaspuita paukutetaan Vesilahdella uudessa osoitteessa. Viime lauantaina vaaleankeltaisessa puutalossa Tapolantiellä vietettiin uudistuneen taitokeskuksen avajaisia. Juhlassa muun muassa istutettiin koreanpihta, taidonpuuksi talon eteen.

– Avajaisissa ryhdyimme heti rakentamaan taidonpolkua. Kävijöillä oli mahdollisuus tehdä oma laattansa kuivabetonista valamalla ja jättää oma, näkyvä jälkensä, Vesilahden taitokeskuksen vastaava neuvoja Eeva Nytorp selvittää.

Tilat ovat Tapolantuvan päiväkodin entiset. Tila vapautui kunnalta, kun päiväkotilapset siirtyivät Peiponpeltoon. Talon toisessa päädyssä toimintaansa on aloittelemassa SPR:n Vesilahden osasto.

Taitokeskuksen avajaisissa rakennettiin taidonpolkua.

Taitokeskuksen avajaisissa rakennettiin taidonpolkua.

Huoneet ovat valoisat, avarat ja siistiksi laitetut, Nytorp myhäilee. Neliöitä on noin parisataa, tuntuvasti enemmän kuin Narvassa, jossa käytössä oli 84 neliötä. Taitokeskus sijaitsi viimeksi vanhan pankin kiinteistössä Narvan keskustassa.

– Taitokeskus oli 37 vuotta Narvassa. Ensin toimittiin seurojen talolla, sitten meijerillä ja sähköyhtiön varastorakennuksessa. Siellä piti olla väliaikaisesti, mutta olimmekin niissä tiloissa 20 vuotta. Viimeisimmäksi toimimme 1950-luvulla rakennetussa vanhan pankin kiinteistössä,  Eeva Nytorp muistelee.

Avajaisvieraat valoivat kuivabetonista laattoja.

Avajaisvieraat valoivat kuivabetonista laattoja.

Tapolantien tiloja on jo otettu haltuun. Kolme Näpsä-käsityökoululaisten ryhmää pyörii jo ja taitokeskuksen muu kurssitoiminta on alkamaisillaan. Käytössä on oma opetustila sekä myymälä, jossa myynnissä on käsityötarvikkeita ja -materiaaleja sekä paikallisten kädentaitajien tuotteita.

– Yhteen huoneista mahtuu viidet isot kangaspuut. Käytössä on myös yhdet pienet, joita voi tarpeen mukaan siirtää eri tiloihin.

– Kaikki vesilahtelaiset ovat lämpimästi tervetulleita näihin tiloihin. Kovasti täällä on kutojia käynytkin. Kutomassa voi nyt vapaasti käydä myös viikonloppuisin, mitä ei ole muutamaan viime vuoteen voitu tehdä.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>