Lomalla ollaan ystävien kanssa

Aleksi Paasivirran ja Roni Nurmen loma kuluu Lempäälässä. Millainen olisi nuorten miesten unelmaloma? – Lottovoitto ja ulkomaille. Ei Suomesta oikein löydy tekemistä, Paasivirta toteaa. Kuva: Katariina Rannaste

Aleksi Paasivirran ja Roni Nurmen loma kuluu Lempäälässä. Millainen olisi nuorten miesten unelmaloma? – Lottovoitto ja ulkomaille. Ei Suomesta oikein löydy tekemistä, Paasivirta toteaa. Kuva: Katariina Rannaste

Syyslomaa vietetään kuluvalla viikolla Lempäälässä. Kun moni harrastekurssi ja kerho on viikon tauolla, mitä lempääläläisnuoret lomallaan tekevät? Reippailevat luonnossa niin, että posket ovat raittiista ilmasta punaiset? Ei välttämättä.

– Riippuu mistä tykkää, toteavat sääksjärveläisnuoret Liina Havukainen, 15, ja Ella Tarvainen, 14.

Heidän suunnitelmiinsa eräily ei kuulu, mutta jouten nuoret eivät lomallaan aio olla. Maanantaina ohjelmassa oli muun muassa Sääksjärven nuorisotalolla oleilua ja elokuvissa käyntiä. Lisäksi aikomuksena on myös harrastaa; Tarvainen käy ratsastamassa kahtena päivänä viikossa ja Havukainen salilla muutamia kertoja viikossa.

– Meillä e ole mitään erityisiä suunnitelmia. Pääasiassa olemme kavereiden kanssa ja käymme sukulaisten luona.

– Kavereita tapaamme kylällä tai jonkun kotona. Myös nuorisotalolla on aina porukkaa. Käymme täällä viikoittain, kaksikko kertoo.

Kavereiden tapaaminen oli myös nuorten miesten mielessä. 17-vuotiailla Aleksi Paasivirralla ja Roni Nurmella ei ollut muita lomasuunnitelmia, paitsi oleilla kavereiden kanssa.

Liina Havukaisella ja Ella Tarvaisella on lomallakin tekemistä. Kuva: Katariina Rannaste

Liina Havukaisella ja Ella Tarvaisella on lomallakin tekemistä. Kuva: Katariina Rannaste

– Aloitan syysloman jälkeen työt autoalalla, mutta nyt olen kavereiden kanssa. Pyörimme usein kylällä, sillä kavereilla on autoja tai mopoautoja. Vanhan S-marketin pihamaa on yleisin kokoontumispaikka. Vietän aikaa myös Facebookissa, Roni Nurmi kertoo.

– Isäpuoli ajaa jokkista, joten käyn hänen kanssaan katsomassa jokamiesluokan ajoja. Kuljemme kisoissa ympäri Suomea, mutta syysloman aikaan emme ole ajoihin menossa. Olen tällä hetkellä työtön, Aleksi Paasivirta kertoo.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>