LeKin B-nuoret kevääksi jääkiekon Mestikseen

Jääkiekon junioririntamilta kuuluu mainioita uutisia, sillä Lempäälän Kisan B-nuoret venyivät pienimuotoiseen urotekoon ja pelasivat itselleen Mestis-paikan kevätkaudeksi. Näin maan toiseksi korkeinta juniorisarjaa pelaa kevättalvella 2016 kaksi varttuneinta LeKi-ikäluokka eli A- ja B-nuoret.
Kisan B-junnut koostuvat vuosina 1998 – 99 syntyneistä pelaajista, joita joukkueen rosterista löytyy 21 kappaletta. Mukaan mahtuu muutama niin sanottu yli-ikäinen eli vuonna 1997 syntyneitä. Joukkueen valmennustrion on muodostanut päävalmentaja Hannu Hukki sekä apuvalmentaja Nils Hagman ja maalivahtiluotsi Tomi Nenonen. Joukkueenjohtajana toimii Miia Nummela sekä huollosta vastaavat Rami Salonen ja Jari Paavilainen.
Joukkue sai puolenkymmentä paluumuuttajaa Tampereen seuroista, mikä toi joukkueeseen lisää taitoa ja kokemusta.
Mestis-paikka ratkesi 14.12 pelatussa ottelussa Tappara forumia vastaan, kun Leki voitti ottelun vaiheikkaan pelaamisen jälkeen luvuin 7 – 4. Suomi-sarjan alkusarjan LeKi eteni puhtaalla pelillä omassa lohkossaan. Tilanne oli ennen Tappara-ottelua jatkoonmenevien joukkueiden osalta kuitenkin tiukka, sillä tasapeli ei olisi riittänyt LeKille Mestis-paikkaan, vaan Kajaanin Hokki olisi mennyt tasapelillä jatkoon maalieron turvin yhdellä maalilla.
Suomisarjan alkusarjan lohkojen kaksi parasta Mestikseen menevää joukkuetta olivat siis Leki B ja Varkis Pips.
A-nuorissa Kisan rutiini Mestiksen vaatimuksista paranee viikko viikolta. Kisa on sarjassa toiseksi viimeisenä viidellä voitollaan ja 15 sarjapisteellään. Mutta mikä mukavinta viimeisimmät pelit ovat sujuneet tuloksellisesti hyvin: viidestä ottelusta Kisa on koonnut kuusi pistettä.