Lempäälän ja Vesilahden kirjastohankkeille mittavat valtionavustukset

Lempäälän uusi kirjasto sijoittuisi radan varteen sen itäpuolelle rakennettavaan Lempäälä-taloon. Kuva: BSA-Arkkitehdit Oy

Lempäälän uusi kirjasto sijoittuisi radan varteen sen itäpuolelle rakennettavaan Lempäälä-taloon. Kuva: BSA-Arkkitehdit Oy

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vuonna 2015 Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakuntien yleisille kirjastoille valtionavustuksia kirjastojen uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeisiin yhteensä 7 608 000 euroa. Avustusta myönnettiin kuudelle hankkeelle. Rahoituspäätökset tehtiin syksyllä 2013 vahvistetun rahoitussuunnitelman perusteella.

Lempäälän kirjastohanke sai uudisrakennusavustusta 2 666 000 euroa ja Vesilahden kirjaston uudisrakennushanke 943 000 euroa. Pirkanmaalla lisäksi Nokia sai 2 680 000 euroa kirjaston uudisrakennushanketta varten ja Parkano 992 000 euroa kirjastonrakennuksen ostamista varten.

Vuoden 2015 jälkeen aluehallintovirasto ei enää myönnä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain perusteella yleisten kirjastojen perustamishankkeiden valtionavustuksia. Rahoituslakia koskevien muutosesitysten johdosta opetus- ja kulttuuriministeriö ei myöskään vahvistanut vuosille 2015–18 uutta rahoitussuunnitelmaa. Viimeiseksi jääneen rahoitussuunnitelman ulkopuolelle jäi mm. Valkeakosken kirjastohanke.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>