KKI-ladut Ahtialanjärvellä ja Vaihmalanhovin alueella

Lempäälän kunnan liikuntapalvelut on saanut KKI-laduille Ahtialanjärvellä ja Vaihmalanhovin alueella tekijän, jonka kanssa on sovittu talven 2016 kunnossapidosta, ja ladut onkin kunnostettu viikonloppuna 23.–24. tammikuuta.
Toistaiseksi ladut tehdään vain edellä mainituille alueille. Sarvikkaan latua ei näin vähillä lumilla pystyisi Lempäälän kunnan liikuntatapalvelujen mukaan tekemäänkään.

Vesitornin pulkkamäki pysyy suljettuna

Vesitornin pulkkamäkeen tehtiin keväällä 2015 turvallisuustarkastus, jossa todettiin, että pulkkamäki ei ole käyttäjäturvallinen. Pulkkamäki suljettiin maaliskuussa 2015.

Terveystarkastajan lausunnossa pulkkamäen vaaraa aiheuttavia kohtia oli siinä määrin, että kunnalla ei ollut vuodelle 2015 osoittaa rahaa pulkkamäen kunnostukseen ja näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi mäen poistaminen käytöstä. Lempäälän kunnan liikuntatoimen toive on, että pulkkamäen käyttökieltoa noudatetaan, jotta ikäviltä tapahtumilta säästyttäisiin.

Liikuntatoimesta todetaan, että pulkkamäelle pyritään aikaansaamaan kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu kesän 2016 aikana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?