Nuorisoviesti hiihdettiin Aino-Kaisa Saarisen kannustaessa

– Kahdessa erässä yhteensä 58 kilometriä Hakkarin ja Kuljun hienoilla laduilla ja maisemissa, kertoi Aino-Kaisa Saarinen viestipäivän kuntoilustaan Janne Joensivun haastattelussa. Esikoinen syntyy toukokuussa.

– Kahdessa erässä yhteensä 58 kilometriä Hakkarin ja Kuljun hienoilla laduilla ja maisemissa, kertoi Aino-Kaisa Saarinen viestipäivän kuntoilustaan Janne Joensivun haastattelussa. Esikoinen syntyy toukokuussa.

– Nasta lautaan heti aluksi ja lopussa sen, mitä jaksaa…

Siinä huippuhiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen neuvo Hämeen nuorisoviestin hiihtäjille Hakkarisssa  viime keskiviikkona. Kaikille ja aina ei resepti sovi, mutta viestissä oli tavanomaisia kilpailuita lyhyemmät matkat, 12-vuotiailla pojilla kaksi kilometriä ja 14-vuotiailla kolme.

Janne Joensivun haastattelussa ”Aikku” kertoili yllättäviä asioita.  Olympialaisten ja MM- hiihtojen palkintopalleille hypellyt mestari odottaa esikoisensa syntyvän toukokuun alussa. Kuulijat hämmästelivät tulevan äidin hiihtoja viestipäivänä: kaksi hiihtokertaa Hakkarin-Kuljun-Pirkkalan hienoissa maisemissa ja hyvillä laduilla, yhteensä 58 kilometriä! Edellispäivänä hän oli hiihtänyt reippaan kympin huippujen Sami Jauhojärven ja Ville Nousiaisen kanssa Salpausselän kisaladuilla.

– Olo on yllättävän hyvä.  Kuntoilen monipuolisesti 10–15 tuntia viikossa nostaen välillä sykettäkin. Ensi talven MM-hiihdoissa Lahdessa tähtään mitaleille.  Kaikista osallistujista minä tunnen parhaiten ”Salpparin” latujen yksiyiskohdat, mikä on tiukoissa paikoissa etu. Nyt raskauden aikana on ollut hyvää aikaa perehtyä niihin entistäkin paremmin.

”Aikulta” ovat toimittajat tuhannesti kyselleet tuntoja ja kuulumisia. Hakkarissa osat vaihtuivat: hän kyseli ja kilpailijat vastasivat. Yksi haastatelluista oli seurakaveri, LeKi:n kakkosjoukkueessa hyvin hiihtänyt Miika Niemelä.  Pakollinen kysymys tietysti oli, kuka voiteli sukset ja miten toimivat.

– Isä oli voidellut ja hyvin toimivat, kuului vastaus. Yleensä rento ja reipas poika tunnusti jälkeenpäin, että hivenen jännitti olla olympiamitalistin ja maailmanmestarin haastateltavana.

Nimmareita ”Aikku” ehti kirjoitella kaikille halukkaille. Hänet yllätti Tampereelta tullut fanittajapari Marita ja Erkki Niskakangas. He olivat tavanneet kohteensa henkilökohtaisesti kerran aikaisemmin Salpausselällä.  Ajankohtaisena tuliaisena oli potkupuku, josta tuleva äiti heti huomasi, että siinä on kätevästi nepparit vaipan vaihtoa varten.

Kilpailussa Kisan ykkösjoukkue oli neljäs, kakkosjoukkue kymmenes ja kolmosjoukkue 12:s. Viestin voitti Kangasalan Kisa, toisena oli Valkeakosken Haka ja kolmosena Yöjärven Ryhti. Joukkueissa oli kahdeksan 10–16-vuotiasta hiihtäjää, joten Kisa sai jalkeille 24 hiihtojunioria. Osuudet vaihtelivat kilometristä viiteen. Seuroja oli kahdeksan, joukkueita 18.

Moni nappasi Hakkarista muistoksi Aino-Kaisa Saarisen nimmarin.

Moni nappasi Hakkarista muistoksi Aino-Kaisa Saarisen nimmarin.

LeKi:n joukkueet hiihtojärjestyksessä:

I  Eetu Tolvanen, Niia Niemelä, Antti Urvanta, Hetta Niemelä, Luukas Lipponen, Pinja Kianta, Samuel Suoniemi, Hilla Niemelä.

II  Leevi Lipponen, Iina Niemelä, Otso Luodeslampi, Ella Noora Haapalehto, Miika Niermelä, Tessa Salmia, Leevi Lampen, Inka Joensivu.

III Atte Urvanta, Lotta Tolvanen,  Arttu Formisto, Oona Kaikkonen, Tuomas Närhi, Janica Rantanen, Juha Närhi, Elli Kuoppala.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?