Yhteiskunta on olemassa liikaakin

Martti Lindroos kirjoitti (L-VS 23.3.2016), että yhteiskuntaa ei ole olemassa. Mielestäni yhteiskuntaa on liikaakin, esimerkiksi kunnanvirastoja on usein muutamaa tuhatta asukasta varten, vaikka homma hoituisi vähemmälläkin virastomäärällä. Nykyinen asuinkuntani Nurmijärvi on noin 42 000 asukkaan kunta ja pärjää yhdellä kunnanvirastolla eikä varmaankaan tuottaisi yhtään taloudellisemmin palveluita, jos olisi useita virastoja.

Yhteiskunnan varoja tuhlataan liikaan hallintoon. Olen 77-vuotias, siis vanhus, mutta onneksi en kovin sairas, mutta niillä muutamilla kerroilla, kun olen lääkär-i tai puukkohoitoa tarvinnut, on se järjestynyt nopeasti,  ja homma on hoidettu hyvin enkä ole saanut sitä vaikutelmaa, että olisin toisarvoinen hoidettava, vaikka en enää aikoihin ole ollut tuottavassa työssä.

Herää kysymys, että elämmekö me samassa maassa, kun kokemukset tai näkemykset ovat näin erilaiset.

Sitten se omaisuuden käyttö? Eräs professori kirjoitti Hesarissa, että sellaisten vanhusten, joilla on omaisuutta, pitäisi omaisuutensa realisoida ja käyttää terveyspalvelujen rahoitukseen. Miksi  minä olen maksanut veroja ja säästänyt sekä itse rakentanut kiinteistöjäni ja millä perusteella minun pitäsi niillä maksaa niitä palveluja, jotka on verovaroilla hoidettavia? Onko ideologia se, että ahkeran ja säästäväisen omaisuus on julkista riistaa, että rahansa tuhlanneita voidaan hoitaa?

Martti Lindroosin kirjoituksesta jäi epäselväksi, millä kaikki rahoitetaan. Onko niin, että maksakoon joku muu? Tähän ikävään taloudelliseen tilanteeseen on tultu siksi, että työmarkkinajärjestöt ja hallitus eivät ole suhdanteiden muuttuessa reagoineet heti muuttamalla kustannustasoa siten, että tuotteita saadaan myydyksi, koska joustavuus on parempi, kun markkinoiden menetys ja työttömyys.

Minusta näyttää siltä, että Martti Lindroosin mielestä maassa on vääränvärinen hallitus, joka koittaa saada punamultahallitusten kasaamaa kustannustaakkaa selvitettyä. Minua huolestuttaa se, että yksikään taho ei ole esittänyt suunnitelmaa velkojen maksuaikataulusta. Ei mene välttämättä pitkä aika, kun velan korko nousee, ja silloin rahoittajia naurattaa.

Miksi pidetään matalapalkka-aloja ja tulonsiirtoja? Syy on se, että pitää olla vasemmistolla vaalikarjaa, jonka puolesta puhutaan vaali- ja vappupuheissa, mutta muuten pidetään huoli, että porukkaa pysyy holhottavana. Olen vuosikymmenien aikana nähnyt, ettei SAK:lla ole mielenkiintoa alle keskipalkkaisten asioista, mutta isompipalkkaisten pienistäkin eduista isketään perseet penkkiin. Näin minä myyntimiesseniorivanhuksena asiat näen.

Seppo Jutila MKT

Nurmijärvi/Rajamäki