Seppo Jutila kirjoitti L-VS:ssä mainiten minut, entisen naapurinsa, kirjoituksessaan. Kirjoittamalla on erittäin vaikea tuoda asiansa esille siten, että kaikki sen ymmärtäisivät. Toinen vaatimus on se, että pitää ymmärtää lukemansa.
Hänen näkemyksensä mukaan yhteiskuntaa on liikaa, koska kunnanvirastoja on usein muutamaa tuhatta asukasta kohden. Onko kunnanvirastojen määrä yhteiskuntaolon mittari? Ei niitä kunnantaloja ole missään kunnassa useita. Yhteiskuntaolon mittari ei myöskään ole terveyskeskus. Yhteiskunta olisi paljon muutakin, jos sitä ei leikattaisi jatkuvasti.
Jutila mainitsee Hesarissa kirjoittaneen professorin, joka oli sitä mieltä, että sellaisen vanhuksen, jolla on omaisuutta, pitäisi realisoida se ja käyttää terveyspalvelujensa rahoitukseen. Kyllä nykymeininki pitää siitä huolen, että ns. yhteiskunta ottaa kaiken omaisuuden itselleen hoitopalkkioiksi, vain lakisääteinen pieni taskuraha on asiakkaalle jäätävä, jolla tämä kustantaa vaatteensa, lääkkeensä ja muut henkilökohtaiset menonsa. Voin sanoa, että kulutusjuhlia ei näillä roposilla järjestetä. Puoliso keksiköön itselleen elannon lähteen, koska laitoshoidossa olevan omaisuus on realisoitu tai realisoidaan hiljalleen, vaikka omaisuus olisi yhdessä hankittu.
Jutila kehtaa kadehtia köyhiä ja sairaita. On aivan liikaa hänen kaltaisiaan, jotka määräävät köyhän ja sairaan viimeisimpien elonvuosien kohtelun. Sellaista sanotaan porvaripolitiikaksi. Hän kyselee, millä tämä kaikki rahoitetaan. Sen maksavat veronmaksajat, sairaat ja eläkeläiset.
Maailmanmeno on osoittanut oikullisuutensa aina ja aina se oikullisuus tulee yllätyksenä. Tänään joku voi olla epäilemässä, onko hallitus oikean tai väärän värinen. Huomenna tämä epäilijä voi hyvässä tapauksessa olla entinen epäilijä. Tai sairaalassa tiedottomassa tilassa ja tarvitsisi yhteiskunnan apua hoitoonsa, jos yhteiskunta olisi olemassa.
Jutilan keskusteluun vetämät SAK ja vappupuheet eivät kuulu mitenkään kirjoitukseeni.
Martti Lindroos
