Roinisen EM-nostot rutiinitasolla

Painnoston EM-mittelöt nostettiin viime viikolla Norjassa ja panoksena olivat mitaleiden lisäksi myös paikat Rion olympialaisiin. Suomen miesjoukkue tekikin tasaista jälkeä ja nappasi joukkuesuorituksellaan maapaikan Rioon. Yksi olympialenkin takojista oli Lempäälän Kisan raskaan sarjan nostaja Teemu Roininen, jonka oma kisaesitys jäi tasapaksuksi.
Oma kilpailu oli hienoinen pettymys, mutta onneksi huonollakin tuloksella sai kerättyä tarpeeksi pisteitä, että Suomi sai olympiapaikan. Tuloksekseni jäivät molemmissa nostomuodoissa alkupainot eli 150+193. Yhteistulos 343 kiloa jää 12 kiloa yhteistulosennätyksestäni. Realistinen tavoite oli paljon korkeammalla. Tärkeintä kuitenkin oli nyt joukkueen etu, veti kokenut arvokisakävijä EM-fiiliksiään yhteen.
Kuka Suomen edustuspaikan Rion olympialsiin saa, ratkeaa kesäkuussa, mutta todennäköisesti edustajaksi lähtee Milko Tokola, jolla on paras maailman ranking tällä hetkellä. Kun toinen kova tekijä, Miika Antti-Roiko, jäi EM-kisoissa tuloksetta, on toiseksi paras rankkeeraus Roinisella.
– Norjassa minun olisi pitänyt pystyä huippusuoritukseen, jotta olisin pystynyt Milkoa haastamaan, joten kyllä olympiapaikka kuuluu Tokolalle, Roininen totesi.
Vuoteen 2016 mahtuvat vielä Suomessa kisattavat PM-kilpailut, joten Roinisen treenaus jatkuu edelleen tavoitteellisena.