Laiturien sijoittaminen ei saa haitata puiston käyttöä

Lempäälän-Vesilahden pursiseura ry on vuokrannut Lempäälän kunnalta lisää rantamaata ja rakennuttaa kaksi venelaituria Kirkkolahden rantaan. Uudet laiturit sijoittuvat Maikin luontopolkuna tunnetun rantapolun varteen. Uusia venepaikkoja tulee 26 sekä soutuvenepaikat. Käynti näille laitureille on sama kuin jo olemassa olevillekin: Uotintietä.

Tämänhetkinen liikennekaruselli Uotintiellä on jo vailla vertaansa. Himminkodon ja kotipalvelun henkilökunta, Uotin kylpylän asiakkaat, Himminnaapurin asukkaat ja vierailijat, tavarakuljetus, päivätoiminnan taksi… Lisänä vielä jalkaisin, pyörillä ja rollaattorin avulla liikkuvat.
Vanhustyön henkilökunta toivoo nyt pursiseuralta sekä kiinteistöinsinööri Harri Järvenpäältä vastauksia pariin kysymykseen.

Maanvuokrasopimuksessa lukee: ”Kulkeminen vuokra-alueelle tapahtuu Kuusirannan kautta, jonka alueella sallitaan vain jättöpysäköinti. Ajoneuvojen paikoitus tulee tapahtua yleisillä paikoitusalueilla.”
Missä on se yleinen paikoitusalue? Tämä kiinnostanee myös venepaikkojen vuokraajia.

Kuka valvoo, että autoja ei jätetä vanhustyön henkilökunnan parkkipaikoille? Ns. alaparkit eivät riitä edes henkilökunnalle. Työntekijöiden autoja on myös Uotintien varressa.

Maanvuokrasopimuksessa lukee myös: ”Laiturien ja soutuvenepaikkojen sijoittaminen alueelle ei saa rajoittaa puistoalueen muuta käyttöä.”

Maikin luontopolulla on runsaasti käyttäjiä ja ulkoilijoita, joilla osalla on liikuntarajoitteita. Pikku polku on kaunis ja lähistöllä asuvien iäkkäiden ihmisten henkireikä. Polku alkaa Kuusirannan pihasta.
Soratie Kuusirannan pihaan on hyvin kapea. Sehän ei virallisesti edes ole tie. Auton ja jalankulkijan kohdatessa jalankulkija joutuu väistämään pientareelle. Jättöpysäköinti Kuusirannan piha-alueella tarkoittaa yhden veneilemään tulevan  auton kohdalla neljää eri ajoa edestakaisin: jättö, parkkipaikalle siirtyminen, veneilyn jälkeen auton haku, pakkaaminen ja poistuminen.  Kaikki tämä 26 kertaa.

Kysymme, eikö tämä liikennerumba tosiaan millään lailla haittaa tai rajoita virkistysalueen käyttöä? Entä kuka valvoo, että autoja ei jätetä parkkiin Kuusirannan pihaan?

Miksi käynti uusille laitureille ei tapahdu polun eteläpäästä?

Meillä ei ole mitään uusia venepaikkoja vastaan. Autoista me olemme huolissamme.

Vanhustyön henkilökunnan puolesta:

Pirjo Tasanen,

Minna Murkka

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?