Powerissa vastustaja voi olla virolainen, Inarista tai seurakaveri. Jyryn D-pojat ottivat toisistaan mittaa sunnuntaina. Kuva: Katariina Onnela
Lentopallon suurin junioriturnaus Power Cup järjestettiin tänä vuonna Hämeenlinnassa. Lempäälästä ja Vesilahdesta Poweriin lähti 24 joukkuetta.
Power Cupilla on pitkä historia. Ensimmäinen turnaus järjestettiin Jyväskylässä vuonna 1985. Neljä ensimmäistä turnausta kulkivat Yhteispeli -turnausten nimellä. Vuodesta 1989 turnauksen nimeksi vakiintui Power Cup. Tällä hetkellä joukkuemäärä on vakiintunut 850-900 joukkueeseen. Hämeenlinnassa mukana oli 893 joukkuetta. Suomalaisten juniorien lisäksi Hämeenlinnaan oli saapunut vieraita Virosta, Latviasta ja Tanskasta.
Lempääläisistä joukkueista parhaiten menestyivät C-01-joukkue, joka saavutti hopeaa ja E-tyttöjen Leki/Leenut -joukkue pronssillaan. Jyrylle korkeimman sijoituksen toi F-poikien LeJy/oranssit-joukkue kuudennella sijalla. Vesilahden Visan B-tyttöjoukkue sijoittui sijalla 24. ja
Turnauksen järjestelyt sujuivat moitteetta eikä kelikään ollut niin huono kuin sääennusteet uhkailivat. Power Cupissa kaikki pelit pelataan ulkona, joten säätä tutkailtiin tarkasti ennen turnaukseen lähtemistä.
Lisää kuvia ja video turnauksesta osoitteessa digila.fi.
Lempäälän Jyry
B-pojat
10. LeJy
Sarjassa 18 joukkuetta.
C-pojat tsemppisarja
9. LeJy/Ryhti
Sarjassa 23 joukkuetta.
D-pojat
10. LeJy/mustat
12. LeJy/oranssit
Sarjassa 37 joukkuetta.
E-pojat tsemppisarja
7. LeJy/mustat
17. LeJy/oranssit
Sarjassa 44 joukkuetta.
F-pojat
6. LeJy/oranssit
19. LeJy/vihreät
39. LeJy/mustat
Sarjassa 50 joukkuetta.
Lempäälän Kisa
C-tytöt tsemppisarja
2. LeKi/C-01
8. LeKi/DT
Sarjassa 84 joukkuetta.
D-tytöt tsemppisarja
11. LeKi
Sarjassa 114 joukkuetta.
E-tytöt
3. LeKi/Leenut
18. LeKi/Liinut
Sarjassa 58 joukkuetta.
E-tytöt tsemppisarja
25. LeKi/Tiinut
49. LeKi/Iinekset
Sarjassa 81 joukkuetta.
F-tytöt
32. LeKi/Nallet
36. LeKi/Karhut
54. LeKi/Pandat
Sarjassa 81 joukkuetta.
Vesilahden Visa
B-tytöt
24. VesVi
Sarjassa 29 joukkuetta.
F-tytöt
48. VesVi/ Haukat
65. VesVi/Kurjet
77. VesVi/Kotkat
Sarjassa 81 joukkuetta.
Hyvällä tiimihengellä ja kannustuksella on oleellinen osa Powerissakin. Kuva: Katariina Onnela
Sunnuntaina aurinkokin pilkisti ja lämmitti powerilaisia. Iiris ottaa pelien välissä rennosti. Kuva: Katariina Onnela
Vesilahden Visan Kurjet-joukkue pelasi F-tyttöjen sarjassa. Kuva: Katariina Onnela
Peppi keskittyy vastaanottoon LeKi/Liinut joukkueen pelissä. Kuva: Katariina Onnela
Peppi keskittyy vastaanottoon LeKi/Liinut joukkueen pelissä. Kuva: Katariina Onnela
Leki/Liinut -joukkue pelasi E-tyttösarjassa. Kuva: Katariina Onnela
Leki/DT pelasivat C-tsemppisarjaa menestyksekkäästi. Kuva: Katariina Onnela
Leki/DT pelasivat C-tsemppisarjaa menestyksekkäästi. Kuva: Katariina Onnela
Leki/DT pelasivat C-tsemppisarjaa menestyksekkäästi. Kuva: Katariina Onnela
Hyvällä tiimihengellä ja kannustuksella on oleellinen osa Powerissakin. Kuva: Katariina Onnela
Jerina Mattsson syöttämässä. Kuva: Katariina Onnela
Vauhdikasta peliä C-tyttöjen tsemppisarjan finaalissa. Kuva: Katariina Onnela
Maija Lahtinen Leki Leenut -joukkueesta esittelee pronssimitalia. Kuva: Katariina Onnela
C-tyttöjen tsemppisarjan finaaliottelussa pelasivat LeKi C-01 ja Euran Raiku. Kolmieräinen trilleri päättyi niukasti Euralle. Kuva: Katariina Onnela
LeKi:n F-tyttöjä lähti Power Cupiin kolme joukkueellista. Kuva: Katariina Onnela
LeKi:n F-tyttöjä lähti Power Cupiin kolme joukkueellista. Kuva: Katariina Onnela
LeKi:n F-tyttöjä lähti Power Cupiin kolme joukkueellista. Kuva: Katariina Onnela
Powerissa vastustaja voi olla virolainen, Inarista tai seurakaveri. Jyryn D-pojat ottivat toisistaan mittaa sunnuntaina. Kuva: Katariina Onnela
Powerissa vastustaja voi olla virolainen, Inarista tai seurakaveri. Jyryn D-pojat ottivat toisistaan mittaa sunnuntaina. Kuva: Katariina Onnela
Jyryn F-pojista lähti Power Cupiin kolme joukkuetta. Kuva: Katariina Onnela
Jyryn F-pojista lähti Power Cupiin kolme joukkuetta. Kuva: Katariina Onnela
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta. Klikkaamalla “Hyväksyn”, hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit muokata valintojasi klikkamalla "Evästeasetukset". Evästeasetuksista saat tarkempaa tietoa käyttämistämme evästeistä. Voit tutustua tietosuojaselosteeseen täällä.
Välttämättömät
Aina aktiivinen
Välttämättömät evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja suojausominaisuudet anonyymisti.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Analytiikka
Analyyttiikkaevästeitä käytetään selvittämään ja ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Mainonta
Mainosevästeitä käytetään tarjoamaan vierailijoille relevantteja mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten näyttämiseksi.