Joona Koppaselle NHL-varaus: Amerikka kutsuu Sääksjärven poikaa

Kuva: Juha Raunio Joona Koppaselle Sääksjärven kenttä on tuttu paikka sekä koulun että vapaa-ajan liikunnallisista jutuista. Tulevat vuodet näyttävät, tulevatko Bostonin jääkiekkokaukalot Koppaselle yhtä tutuiksi liikuntapuitteiksi.

Kuva: Juha Raunio
Joona Koppaselle Sääksjärven kenttä on tuttu paikka sekä koulun että vapaa-ajan liikunnallisista jutuista. Tulevat vuodet näyttävät, tulevatko Bostonin jääkiekkokaukalot Koppaselle yhtä tutuiksi liikuntapuitteiksi.

Kuva: Juha Raunio Joona Koppaselle mennyt jääkiekkokausi oli menestyksekäs: MM-kultaa 18-vuotiaissa, SM-kultaa A-nuorissa ja NHL-varaus Bostoniin.

Kuva: Juha Raunio
Joona Koppaselle mennyt jääkiekkokausi oli menestyksekäs: MM-kultaa 18-vuotiaissa, SM-kultaa A-nuorissa ja NHL-varaus Bostoniin.

Mennyt kausi, mallia 2015 – 16, oli suomalaiselle jääkiekolle ikimuistoisen menestyksekäs. Matkan varrelle mahtui kaksi junioreitten MM-kultaa, aikuisten MM-hopea sekä nuorten pelaajalupausten esiinmarssi maailman eliittiin.

Yksi menestysmyrskyn harjalla ratsastaneista nuorista pelaajista on lempääläinen Joona Koppaanen, jonka kahden arvokullan kausi huipentui juhannusyönä saavutettuun NHL-varaukseen. Lempäälän-Vesilahden Sanomat asetti ensimmäisenä mediana Koppasen varauksen jälkeen tenttiin ja esitti hänelle patterin kysymyksiä.

Kuinka iso yllätys NHL-varaus itsellesi oli? Miten seurasit varaustilaisuutta?

– Kyllä hiukan ennakkoaavistuksia oli, että varaus saattaa tulla. Olin käynyt kevään ja alkukesän aikana useampia haastatteluja NHL-scouttien kanssa. Juhannuksena seurasimme telkkarista oman perheen kanssa varaustilaisuuden etenemistä. Olihan se tosi mukava saada puhelinsoitto rapakon takaa, että olin tullut varatuksi.

Oliko Boston Bruins odotettu varaaja, mitä ajatuksia se sinussa herätti?

– Olin käynyt Bruinsin scoutin Erkki Rajamäen kanssa haastattelusession läpi, mutta en sen kummemmin sieltä varausta odottanut. Pääasia, että joku varauksen teki. Boston Bruins on perinteikäs seura, joka on menestynyt viime vuosinakin hyvin. Se esimerkiksi voitti NHL:n mestaruuden eli Stanley cupin vuonna 2011.

Miten asiat tästä nyt etenevät NHL:n suhteen?

– Menen syyskesällä Bostoniin leirille, jossa on testejä ja treenejä. Itselläni on NHL-sopimukseen varmasti matkaa, joten ensi kausi menee kotimaassa pelaten A-nuorten SM-liigaa Ilveksessä.

Millaiset suunnitelmat lähivuosiksi sinulla jääkiekossa on?

– Tosiaan ensi kausi menee A-junnuissa ja saan lukion käytyä loppuun, ylioppilaaksi valmistun ensi keväänä. Sen jälkeen olen vahvasti harkinnut lähtöä jonnekin USA:n yliopistoon, missä siis opiskelen ja pelaan tasokasta yliopistosarjaa.

Liigassa Ilveksessä tai Mestiksessä LeKissä sinua ei siis nähdä tulevalla sesongilla?

– Amerikan yliopistoihin pääsemisen ehto on, ettei niin sanottua ammattilaissopimusta voi olla. Suomessa sekä Liiga että Mestis tulkitaan ammattilaissarjoiksi, joten niissä en saa pelata.

Sinulla on monipuolinen urheilupohja ja komeat raamit. Onko niistä ollut iso apu jääkiekossa?

– Varmasti on ollut. Parhaita puoliani pelaajana ovat luistelu sekä niin sanottu kahden suunnan pelaaminen. Luulen, että NHL:ssä myös iso koko on positiivinen asia. Paljon totta kai on vielä kehitettävää muun muassa voimapuolella.

Äitisi sanoi joskus ollessasi pieni, että sinulla pitää olla aina jotain liikunnallista tekemistä tai muuten ”hyppisit seinille”, näinkö oli?

– Varmaankin niin se oli. Harrastin junnuna tosi montaa lajia isolla innolla. Lisäksi kotikulmilla oli treenien välillä joku pihasähly tai muu höntsy aina käynnissä naapurin poikien kanssa

Millainen treenipäiväsi tänään sateisena maanantaina on ollut?

– Tällä hetkellä ei ole joukkueharjoituksia lainkaan, vaan menossa on omatoimijakso. Tänään olin tunnin jäällä aamusta ja sen päälle menin puntille. Huomenna on aerobisen treenin vuoro, sen teen luultavasti sulkapalloa pelaten.

Tiedätkö keillä kahdella LeKi-juurisella pelaajalla on myös NHL-varaus?

– Jaaha, nyt pitää miettiä. No, Anttilan Marko on varmaan toinen, mutta toista en keksi. (Toinen on Tomi Källarsson, joka varattiin vuonna 1997 numerolla 93 New York Rangersiin. Anttila puolestaan varattiin vuonna 2004 numerolla 260 Chicago Blackhawksiin. Lempäälässä myös asuva Markus Niemeläinen varattiin tänä vuonna numerolla Edmonton Oilersiin, mutta hän ei ole koskaan edustanut LeKiä).

Kuka on Sääksjärven kovin jääkiekkoilija juuri nyt?

– Totta kai NHL-tähti Lehterän Jori, vaikka en tiedä, kuinka paljon hän täällä aikaansa viettää. Suomen Eemeli teki viime kaudella hyvän läpimurron Ilveksessä Liigaan. Paljonhan Lempäälässä on ollut hyviä pelimiehiä, nytkin Tampereen seuroissa pelaa useampia lempääläisiä A-ikäisiä kavereita.

Kuinka tarkkaan seuraat lempääläistä urheilua?

– Vaikka itse en pelejä olekaan ehtinyt omilta urheilu- ja koulukiireiltäni katsella, seuraan LeKin Mestis-joukkuetta aika tarkasti eri medioista. Myös paikallinen yleisurheilu kiinnostaa, parin kaverini eli Kuusiniemen Santerin ja Petäjäsuon Juuson edesottamuksia tulee seurattua.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>